Olen sankari. Olen urhea, talttumaton feminismin esitaistelija. Olen ollut jumpassa kiiltelevän kuntokeskuksen salilla lyhytlahkeiset housut jalassa, vaikka säärikarvani on ajeltu viimeksi syyskuussa.
Viime sisäliikuntakerrasta oli päässyt kulumaan vähän aikaa. Huomasin kasvaneeni ihmisenä muutenkin kuin karvatupesta käsin, kun en jaksanut yhtään hävetä, vaikka sääret tuppasivat sätkymään vähän eri tahtiin kuin oli tarkoitus. Nauratti vain. Sekin nauratti, ettei ketään muuta naurattanut. Olenkohan tulossa kylähulluksi? Karvaiseksi kylähulluksi.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
4 kommenttia:
Minuakaan ei enää hävetä säärikarvani, jos (kun) ne ovat jääneet ajamatta ja huomaan asian vasta jumpassa. Itse asiassa olin syksyllä uimahallissakin jalkakarvat lepattaen. Täytyy kyllä myöntää, että vaikka säärien karvaisuus ei varsinaisesti haitannut minua, niin olen sen verran nöösi, että jos saan valita, esiinnyn uimahallissa mieluummin ilman säärystimiäni.
Yksi tilanne on kuitenkin, milloin erityisesti vältän siloittamasta sääriäni. Treffit. Milloinkaan ei käy niin hyvä flaksi kuin silloin, kun ei ole valmistautunut siihen ;)
Käsin voi virkata, mutta miten kasvetaan käsin?
Heskaseni, sulla on vielä oljon papittavaa.
Aika rohkee. Emmää vaa
menis salille.
Lähetä kommentti