Uhkaako loppuunpalaminen? Ei muuta kuin lisäämään päivän minuuttiaikatauluun pari tuntia rentouttavaa puuhastelua!

Ei Urpo aina virkkaa, Urpo neuloo myös. Aloittaa spontaanisti, innostuu hirveästi ja lopettaa ensimmäiseen vastoinkäymiseen, kuten muillakin elämänaloilla. Viime viikkoina Urpo on neulonut elämänsä ensimmäistä pitsineuletta elämänsä ensimmäisestä mohairlangasta. Luin nähkääs intternetistä, että kaikilla neulebloggaajilla on Fifi-hartiahuivi.

Tässä pitäisi nyt varmaan olla valokuva lopputuloksesta, mutta en usko, että siitä saisi kovin olennaista lisäinformaatiota. Ihan Fifiä ei ehkä tullut, mutta Rekku kumminkin. Hiukka muotopuoli, liian pieni (lanka loppui), yläreunasta kiristävä ja kuvioiltaan sieltä täältä vähän urpahtanut (mihin se silmukka katosi? eikö se ilmestynytkään itsestään takaisin tällä kerroksella? no, tehdäänpä pari lisäystä vaikkaaaa... tuohon!), mutta nätin ruosteenpunainen, oma ja rakas. Vähän kuin se elämäni ensimmäinen neuletyö, joka oli kiiltävää ja kutittavaa liilaa tekokuitulankaa ja hiirensyömän paahtoleivän muotoinen (pujotin yhteen reunaan punaisen langan, se palveli vuosikausia barbin viittana).

Sitä paitsi jäin koukk... puikkoon siihen, kuinka nopeasti melkein pelkistä rei'istä koostuva neule etenee tiiviiseen verrattuna. Seuraavan Rekun annan lahjaksi, jos kehtaan, paitsi että jos se onnistuu, niin en ehkä raaski. Ja sitten kokeilen tätä.