En ole virkannut aikoihin, mutta ompelin napinläven. Ihanite! Elämäni ensimmäisen. Napinlävistä tulee aina mieleen Ingallsin Laura, joka todellakin kirjoitetaan kahdella peräkkäisellä ällällä ja joka sai työnantajalta kehut tehtyään napakoita napinläpiä, ja joka koko kymmenosaisen omaelämäkerrallisen kirjasarjansa kuluessa ei juuri tuon enempää itseään kehunut, mikä antoi napinläville aivan huikean painoarvon.
Aloin laatia sitä täällä ja muualla moneen kertaan mainostamaani vaihtoehto-cv:tä, sitä jossa kerrotaan itsestä jotain oikeasti mielenkiintoista. Sepä onkin muuten vaikeaa, yrittäkääpä vain arvata miksi. "Erityistaidot: kyky kertoa huonoja vitsejä vaivaannuttavalla tavalla ja väärään aikaan. Loputtomasti pulppuava itseironian lähde." Olisi edes napakoita napinläpiä, mutta en mää yhden perusteella vielä rupea pröystäämään.
Inventoin käsilaukkuvarastoani ja löysin kaksi laukkua, jotka olin täysin unohtanut omistavani. Toista en olisi myöntänytkään omistavani, ellei sen pohjalta olisi löytynyt minun nimelleni kirjoitettuja matkustusdokumentteja kesältä 2005.
Nyt on pakko myöntää, etten ankarasta yrittämisestä huolimatta ole edelleenkään onnistunut palauttamaan mieleeni, mistä tämän blogimerkinnän alun perin piti kertoa. Paitsi huuliherpeksestä; hämmentävästi olen tällä kertaa saanut sikakalliit laastarit pysymään paikoillaan jopa kolmenkin tunnin ajan! Voi tosin johtua siitä, että olen sitten viime kutinan vaihtanut töissä huomattavasti vähäpuheisempaan sosiaaliseen ympäristöön.
Mutta rok olen, katsokaa vaikka marginaalista.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
2 kommenttia:
No olihan se siitä otsatukastaan aika tohkeissaan. Se Laura siis.
Eikös se käherretty jollain kiduttavan kuuloisella menetelmällä? Se otsatukka siis :)
Lähetä kommentti