En ole eläissäni samastunut keski-ikäiseen mieheen niin voimakkaasti kuin samastun Kauko Röyhkän Hammerfest-kappaleen isä-Erkkiin. Erkki kaahaa autollaan perhe kyydissä ohi Norjan jokien ja tuntureiden, miettii levottomana elämäänsä ennen perheen perustamista eikä jouda jäädä auttamaan auto-onnettomuuden uhreja, hänellä on kiire. "Vasta siellä missä manner loppuu jyrkänteeseen/rauhoittuu hän/vasta Hammerfestin viimeisellä jyrkänteellä/isä maistaa kermajäätelöä."
Tutustuin Kauko Röyhkään, kuten moneen muuhunkin musiikilliselle kehitykselleni keskeiseen artistiin, yläasteaikaisen kirjekaverini Sannan avulla. Kasiluokalla ollessani sain häneltä postissa sekalaiskasetin, jonka jälkeen oikein mikään ei ollut ihan niin kuin ennen. On kurjaa, että Sanna on nyttemmin kadonnut elämästäni, ja vielä ihan omasta syystäni. Vuoden 1993 paikkeilta asti on ollut minun vuoroni kirjoittaa. Olisiko blogieettisesti kestävää kuuluttaa Sannaa internetissä koko nimellä ja muilla tuntomerkeillä siltä varalta, että joku lukijani huomaisi tuntevansa hänet ja voisi lähettää terveisiä? Vaikka siis itse kyyhöttäisi täällä raparp... nimimerkin alla.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti