Sääl sääl, sanoi jo Heli Laaksonen (vai sanoiko?)

Tuli ihan kivasti veronpalautusta. Olisi varaa vaikka käyttää pitämättä oleva kesälomaviikko ulkomaanmatkaan. Aika kauaskin pääsisi.

Ratkesin työpaikan virkistyspäivänä lounaspöydässä puhumaan yksityisasioistani ja paljastamaan, että pohdimme äijän kanssa, lähtisimmekö mainituksi lomaviikoksi New Yorkiin vai mökille. Pöytäseurue mylvi kuin olisin kertonut paremmankin vitsin. Lopulta he keksivät yhden argumentin, joka heidän mielestään puhui mökille lähdön puolesta: raha. Lisää mylvintää, johon katsoin parhaaksi liittyä. Mikään ei yhdistä yhteen pakotettuja ihmisiä niin kuin omasta tulotasosta valittaminen.

Olen kipeästi loman tarpeessa. Kun minä olen loman tarpeessa, en halua mennä vieraaseen suurkaupunkiin suorittamaan paniikinomaisesti nähtävyyksiä ja jännittämään, osaanko antaa oikeassa kohdassa oikean määrän juomarahaa. Hyväksyn toki sen, että muut haluavat, se on oikein energistä ja ihailtavaa ja näköaloja laajentavaa. Minä haluaisin tällä hetkellä, enemmän kuin mitään muuta, olla rauhassa. Miten voisin osata olla rauhassa New Yorkissa, kun en osaa Helsingissäkään?

Yksi viime syksyn kohokohdista näin jälkeenpäin katsottuna oli leikkauksen jälkeinen sairasloma, jonka aikana en pystynyt tekemään mitään muuta kuin makaamaan sängyssä. Nousin sieltä aivan uutena ihmisenä. Säälittävää, vai mitä? Tänä vuonna voisin ottaa saman uusiksi, mutta ilman aristavia haavoja, sietämättömiä kipuja ja yhdistettynä raittiiseen maalaisilmaan ja ehkä hillittyyn määrään neulomista.

Päätetty.