Kauas gootit karkaavat, niin minäkin

Koska koko päivä olisi pitänyt käyttää tehokkaaseen sivutyöntekoon, kävin taidenäyttelyssä, istuin ulkona penkillä keväisessä auringossa juomassa kahvia ystävien ja sukulaisten kanssa ja koesoittelin perinpohjaisesti eMusicin viulupunkvalikoimaa.

Doisneaun valokuvista tajusin yhden jutun. Tai en tiedä voiko sitä sanoa tajuamiseksi että saa päähänsä ajatuksen jota ei osaa selittää niin että kukaan muu tajuaisi, mutta. Ajattelin että valokuvahan on kaksinkertainen peilikuva. Se on oikein päin koska on tapahtunut kaksi heijastusta (kamera-kuvattava-kuva) mutta siitä voi katsoa itseään. Tai muita, jotka eivät juuri silloin ole juuri siinä, vähän niin kuin juorupeilistä. No joo. Doisneaulla oli myös kuvia ihmisistä jotka katsoivat mutta eivät kameraa vaan tuhmaa maalausta näyteikkunassa ja Mona Lisaa. Niin että jos lähtee siitä tavallisesta tilanteesta että valokuvan ottaja ja se jota otettavat katsovat ovat sama asia, niin voi ajatella että ne valokuvat olisi ottanut näyteikkuna tai italialaistäti 450 vuoden takaa. (Minä sen sijaan en ole ottanut mitään, uskokaa tai älkää. Väsyttää vaan vähän.)