Urpo virkkaa

Mutta sehän on Urpo! Urpo! Kuka v**un Urpo?

2008-12-15T23:29:00.002+02:00

Oli taas tarvetta vastavalmistuneen hartiahuivin pingotukselle. Oli myös yö. En voinut pingottaa huivia kiinni patjaani kuten tavallisesti, koska patjalla olisi jo aikaa sitten pitänyt olla nukkumassa. Mutta ei nimeni turhaan ole Urpo (lausutaan "nero"). Panin huivin yläkulmat pyykkipojilla kiinni naruun, joka sattuu parhaillaan kulkemaan olohuoneen poikki, ja ripustin alakulmaan kuulakärkikynän. Siitä kynänpidikkeestä niinku. Kun seuraavan kerran menin olohuoneeseen, huivi oli silinnyt vallan nätisti.

Ja nyt on sitten kesken enää neljä hartiahuivia. Jokin tässä nyt taas kanavoituu johonkin, sanokaa sen sanoneen.

Löytäjä saa itää

2008-09-04T07:34:00.002+02:00

Töihin saapui kirjekuori, joka oli suljettu kolmella kullanvärisellä haaranastalla. Haaranastojen avaaminen ja kuoresta irrottaminen teki minut iloiseksi. Hypittelin haaranastoja kämmenelläni. Laskin ne pöydälle ja avasin vetolaatikon, jossa jo useampi työpisteen haltija on säilyttänyt klemmareita, kumilenkkejä ja sen sellaista. Mietin hetken ja suljin laatikon. Avasin toisen, sen jossa säilytän henkilökohtaisia esineitä - käyntikortteja, kampaa, terveyssiteitä ja työosoitteeseen lähetettyjä rakkauskirjeitä. Keräsin haaranastat pöydältä ja pudotin ne laatikon pohjalle. Ne helähtivät kauniisti.

Tuolla on navetaano, ottakaa talikaano

2008-08-10T12:05:00.005+03:00

Olenko minä vähän tyhmä, vai onko vähän tyhmää vaihtaa suomalaisten avustustyöntekijöiden Nicaraguaan jälkeensä jättämistä aviottomista lapsista kertovaan lehtijuttuun hienotunteisuussyistä isien nimet, mutta ei jutussa oikeuksiaan peräävien poikien nimiä, jotka ovat Jounito ja Raimito? (Vai onko se pikemminkin aika ovelaa?)

Does my sisäiskertoja look big in this?

2008-08-06T17:01:00.003+03:00

Anna-Leena Härkösen uusi romaani Ei kiitos vaikuttaa muuten ihan viihdyttävältä, mutta minua jaksaa kummastuttaa, että kertoja-päähenkilön, joka useaan otteeseen kuvaa itseään isoksi, tuhdiksi jne. ("on mistä ottaa kiinni") ja kaiken lisäksi pitkäksi, painoksi mainitaan 62 kiloa. Ehkä Härkönen ajatteli pääsevänsä megalomaanisiin lukuihin kertomalla oman painonsa kahdella tai jotain.

Jos muotiin vielä joskus tulee pullea (siis oikeasti pullea) naisihanne, niin aletaankohan plastiikkaklinikoilla tarjota lihotuspalveluita? Ilman pumppausta kudoksiin?

Olen viime päivinä lueskellut kiinnostuneena tätä.

Lappeenrannan vaakunassa on luolamies, hihi

2008-08-03T22:13:00.003+03:00

Apua, nyt pitäisi varmaan keksiä jotain tosi briljanttia tai edes jotain sanottavaa. Etenkin kun luin juuri äsken läpi kirjan, jonka nimi on The Book of Answers. Siinä on 349 aukeamaa, joilla jokaisella on yksi vastaus. Kysymys pitää etsiä itse. Mutta kirja on huijausta! Erilaisia vastauksia on vain 175. Niihin kuuluvat esimerkiksi "Setting priorities will be a necessary part of the process" ja "Yes".

Ojennan briljanttibrenikan Jurille, kun en kehtaa sitä ihan vain itsellänikään pitää.

Veijo Rönkkönen

2008-08-03T20:52:00.003+03:00

Veijo Rönkkönen. Veijo Rönkkönen. Veijo Rönkkönen! Olen sanaton. Patsailla on hampaat.

Kun lähdimme 450 patsaan tiheään kansoittamasta puistosta, sinne oli juuri astumassa idyllinen kesämatkaileva perhe: isä videokamera vatsan päällä, äiti ja arviolta viisivuotias poika. Hän ehti kuulomatkan päässä ollessamme osoittaa neljää ensimmäistä patsasta ja kysyä jokaisen kohdalla innoissaan: "Kukas toi sitten on?"

Ja entä sitten hiusten repimiseen kuluva aika!

2008-06-15T12:59:00.001+03:00

Taannoin kirjoitin täällä aavemaisesta havainnostani, että omistan kaksi identtistä hiusklipsiä. Sittemmin toinen niistä katkesi kahtia, ja nyt se toinen, jota on enää yksi, on aina hukassa. Tai ehkä hukassa on hieman ylimitoitettu ilmaus, koska se on yleensä yhdessä suunnilleen kolmesta paikasta, mutta joka tapauksessa joudun etsimään sitä joka päivä. Aamuin illoin, aina ennen kasvojenpesua. Tarvitsen klipsin, että saan hiukset pois naaman edestä.

Sanotaan nyt vaikka, että niiden kolmen paikan välillä kulkemiseen menee minuutti päivässä. 365 minuuttia vuodessa tekee yli kuusi tuntia. Yhdet yöunet, jos illalla lukee vähän liian myöhään. Hiusklipsin etsimiseen! Ei ihme, etten ehdi ikinä nukkua.

Minulla on kolmet mustat remmikengät, kuusi mustaa poolopaitaa, viisitoista kesätoppia ja kaksi U2:n The Joshua Tree -levyä. Mutta että hankkisin toisen hiusklipsin? Älkää nyt viitsikö.

Elämän apukoulun kevätjuhla

2008-06-13T22:52:00.002+03:00

Kanan syöminen on kuulemma junttimaista. Lomamatkalla vegetaarin kanssa iski joka kerta annoskateus, kun omat veltonharmaat kanasuikaleeni tuotiin pöytään. Lisäksi lihakanojen kasvatus ei tunnetusti ole aivan pelkkää rakastavaa ja luonnonmukaista huolenpitoa. Eilen aamulla päätin vihdoin lakata syömästä kanaa. Julistin päätökseni työkavereille kahvipöydässä saman tien, kun se oli tullut päähäni.

Seuraavan kerran se palasi mieleeni nelisen tuntia myöhemmin työpaikkaruokalassa kaapiessani ahneesti kanakeiton jämiä lautaseltani.

Tänään söin Pirkka-krakovanmakkaraa. Tungin sen sultsinan sisään.

Arvatkaa kumpi kävi eilen

2008-05-26T11:22:00.002+03:00

Ääriesimerkkejä julkisen urheilun psyykkis-sosiaalisista sivuvaikutuksista:

1. On vedetty niskaan mitä kaapista on sattunut löytymään. Sieltä on sattunut löytymään räikeät tuulihousut ja kulttuurisihteerihenkinen retroanorakki. Päässä on ruma pipo. Sauvakävellään vastatuuleen räkä poskella. Huohotetaan. Vastaan tulee tilannekomiikantajuisena tunnettu cooleihin piireihin kuuluva puolituttu.

2. On verhouduttu nuorekkaisiin verkkareihin ja kantaaottavaan t-paitaan. Sporttinen lippalakki on imartelevassa kulmassa. Edetään juuri kevyen joustavin juoksuaskelin ylämäkeä, kun vastaan tulee pomo.

Tuomiopäivä on Urpon nimipäivä

2008-05-25T19:32:00.003+03:00

Kouluaikoina bondasin toisten hikipinkojen kanssa vain, koska ei ollut vaihtoehtoja, ja odotin kiihkeästi aikaa, jona en hahmottuisi muiden ihmisten silmissä ensisijaisesti hikipinkona. Iltana muutamana erään toisen entisen ihmelapsen kanssa keskustellessani tajusin, että käytännöllisesti katsoen kaikki nykyiset ystäväni, ihan itse ja koulukontekstista irrallaan valitut, ovat hikipinkoja.

Ja hiustenkasvatusblogihan on haircutin polaarinen vastakohta, eikö näin ole, mitä

2008-05-08T15:18:00.002+03:00

Se jää jo alle, kun kietoo kaulahuivia kaulaan!!

Ensi tiistaina se leikataan.

Mutta eihän sen naama näkynyt!

2008-04-24T11:01:00.002+02:00

Mitähän sitä noin niin kuin oikeasti menettäisi, jos lakkaisi lukemasta iltapäivälehtiä? No esimerkiksi tämänpäiväisen kurkkuunjuuttuvan lukukokemuksen: nainen käveli kadulla Kalliossa, näki ravintolan ikkunan läpi toisen naisen retkottavan ilkialastomana sohvalla ja pöyristyi hirmuisesti ennen kaikkea ohikulkijoiden mielenrauhan mutta ilmeisesti myös epäarvokkaaseen tilaan joutuneen lajitoverinsa ja ravintolan henkilökunnan piittaamattoman käytöksen tähden. Niin kerrassaan kamalasti tuohtui, että otti jumalauta kännykkäkuvan ja toimitti sen haastattelulausunnon kera Ilta-Sanomiin! Ja lehti soitti ravintolaan ja kysyi muutaman ympäripyöreän kysymyksen, ja kas, näin meillä on paitsi yhteiskunnallisesti kantaa ottavaa journalismia, myös tekosyy julkaista lukijan kännykkäkuva sammuneesta naisesta alasti sohvalla!

Mutta tätähän lähijournalismi on, katsokaa vaikka ilmaisia kaupunkilehtiä: asukas näkee epäkohdan maisemassa, nappaa kännykkäkuvan ja lähettää sen toimitukseen. Toimittaja laatii kuvatekstin ja kahdenkymmenen euron maksumääräyksen, lukijat lukevat ja taivastelevat ja kaikilla on mukavaa. Eihän psykoosissa (diagnoosi ravintolapäällikön) riisuutunut ihminen mitenkään eroa vinossa olevasta liikennemerkistä tai hassuun paikkaan pesineestä pääskysestä, eihän.

Arvoisaa yleisöö, katsookaa lööppiimmee!

2008-04-17T09:44:00.005+02:00

Ilta-Sanomat on taas laatinut populistista kuolaa valuvan kansa tuomitsee -aukeaman. Tätä läppää ei olisi saanut toteuttaa yleisradioitse, koska valtion rahoilla ei saa reagoida nopeasti ja hauskasti ajankohtaisiin asioihin. Jos valtion rahoilla tehdään satiiria, sen täytyy olla kömpelöä ja vaivaannuttavaa ja perustua eduskunnan virallisiin pöytäkirjoihin.

Katsokaas kun "maassa makaavaa" ei saa "potkia". Sen sijaan "maassa makaavan" jokainen sana ja ele on toki luvallista raportoida, kierrättää eduskunnassa ja Shellin kuppilassa kommentoitavana, esittää graafisesti ja varustaa tunnusvinjetillä, kunhan lystin maksaa ja tuotot kerää pörssiin listautunut kustannusyhtiö.

Sen piti olla idyllinen vapaailtapäivä, rikkeenä korkeintaan pikantti jauhotahra toisessa tuntikausia puuteroidussa poskessa

2008-03-20T13:33:00.003+02:00

Mies Jolla On Kolme Munuaista täytti tasavuosia. Tai suurin osa hänestä täytti, siirtomunuaisen ikähän ei ole tiedossa. Yritin miettiä, mitä Henry Laasasen markkina-arvoteorian mukainen nainen tässä tilanteessa tekisi ja päätin leipoa kakun. Sanomistahan siitä tuli. Ei kakusta, se on vielä uunissa, mutta.

Keittiömme varustukseen kuuluu paljon halpoja ja yhdentekeviä bulkkiastioita, jotka olisivat koska tahansa pikaisesti korvattavissa toisilla vastaavilla. Meillä on myös jonkin verran kalliita design-astioita, joita täytyy rahasyistä keräillä vähitellen, mutta joita kaupoissa on kasoittain. Ja sitten on kirpputoreilta ostettuja yksittäisiä astioita, joihin on löytöhetkellä muodostunut erityinen side, joiden näkeminen ja käyttäminen piristää päivää ja joita voi sanoa suorastaan rakkaiksi. Niihin kuuluu painava punainen 70-luvun bakeliittikulho, joka on yksi niistä harvoista syistä miksi ylipäätään viitsin yrittää kokata. Sen muotoilu on sekä kaunis että käytännöllinen, ja kuluminen on vain lisännyt sen karismaa.

Tänään pudotin kulhon lattialle. Siitä irtosi iso Rolling Stones -yhtyeen kielilogon muotoinen palanen ja loppuosa halkesi. Herkullisten ainesten kippaaminen jäljelle jääneeseen halpahallin rumaan kevytmuovikulhoon latisti tunnelmani täysin. Kaipaan punaista kulhoa. En leivo enää ikinä, perkele.

Miksi aina! Siksi kai, että halpahallin kevytmuovia tuskin saa rikki kirveelläkään.

Tule jo, Harri

2008-03-17T23:39:00.003+02:00

Kymmenen vuotta sitten pysähdyin aidosti kiinnostuneena kuuntelemaan, mitä kadulla vakaumustaan kaupittelevat ihmiset halusivat minulle kertoa.

Viisi vuotta sitten pysähdyin jo valmiiksi huvittuneena kuuntelemaan, mitä kadulla vakaumustaan kaupittelevat ihmiset halusivat minulle kertoa.

Tätä nykyä toivon hartaasti, että kadulla vakaumustaan kaupittelevat ihmiset menisivät kukin omaan temppeliinsä kukin omien kavereidensa kanssa ja jättäisivät viattomat sivulliset rauhaan.

(Kymmenen pistettä ja sininen norjalaismerkki sille, jolle tuo otsikko juuri tämän tekstin otsikkona niin sanotusti avautuu.)

Ja silti käyn suihkussa voittopuolisesti selvin päin

2008-03-05T23:38:00.003+02:00

Älköön kukaan kysykö miksi, mutta yksi lempisuihkulauluistani on jo kaksikymmentä vuotta ollut Dingon kappale Paluu planeetalle. Se on vuonna 1986 ilmestyneen Pyhä klaani -albumin päätöskappale. Veljeni, joka levyn ilmestyessä oli viisivuotias ja söpö, sai levyn c-kasetilla lahjaksi joltakin hurmaamaltaan äidin ystävättäreltä (jos muistan väärin, älköön kukaan pliis korjatko, tästä anekdootista haluan pitää kiinni). Itse olin esimurrosikäinen enkä vielä ihan kristallinkirkkaasti selvillä siitä, mihin tässä maailmassa kannattaa rajallista oppimiskykyään käyttää, joten opettelin levyn sanoitukset ulkoa. Vuodet kuluivat enkä uskonut koskaan enää kuulevani Dingon versiota Paluu planeetalle -kappaleesta, mutta itse puhkesin tasaisin väliajoin laulamaan sitä suihkussa.

Äsken tajusin, että jos haluaisin, voisin ostaa kappaleen verkkokaupasta vaikka heti. Se oli niin tyrmäävä tajunto, että menin ja ostin sen saman tien (0,99€). Samalla kertaa hankin myös Pyhän klaanin toiseksi viimeisen kappaleen Ruusuvettä. Ja koska mopo karkaa aina shoppaillessa käsistäni, ostin vielä vähän vanhempaa Dingoa: Hämähäkkimies-biisin, jota rakastin esiteininä suuresti. Se olikin sitten virhe. Oman pollajukeboksini versio oli hemmetin paljon parempi, ja se on nyt pilalla.

Yllä mainittujen lisäksi laulan suihkussa säännöllisesti muun muassa seuraavia kappaleita:
Melissa Etheridge: No souvenirs (erittäin eläytyvä versio; toimii erityisesti vanhempien luona, jossa on iso kylppäri ja kunnon kaiku)
Adolphe Adam: Oi jouluyö (vuodenajasta riippumatta)
Ultra Bra: Villiviini
Oasis: Don't look back in anger
Kirsty McCall: Miss Otis regrets

Seuraava menestysteokseni on spontaani impressionistinen tutkielma jääkiekosta

2008-03-03T22:35:00.002+02:00

Joku Henry Laasanen -niminen henkilö sanoi juuri Voimala-ohjelmassa, että jos sisäinen kauneus oikeasti olisi naisten mielestä tärkeää, niin silloin nämä varmaan käyttäisivät kaksi tuntia päivässä itsensä kehittämiseen, mutta ei hän ainakaan tunne yhtään sellaista naista. Ja tältä pohjalta Henry Laasanen -niminen henkilö on ilmeisesti kirjoittanut kirjan. En halua tietää enempää.

I like my new bunny suit/When I wear it, I feel cute

2008-03-03T22:24:00.002+02:00

Jos haluat tietää, millaiseksi koen suhteemme, sovi tapaaminen. Jos tulen etuajassa, olet viranomainen. Jos tulen suurin piirtein ajoissa, yritän tehdä vaikutuksen. Jos olen viisi minuuttia myöhässä, olen jo alkanut rentoutua seurassasi. Jos myöhästyn vartin, olet rakas ystävä. Jos tulen puoli tuntia myöhässä enkä ole muistanut ilmoittaa, olet todennäköisesti naimisissa kanssani.

Turssikarjotin, en voinut muutakaan

2008-02-13T20:32:00.002+02:00

Urpokin sai kurssitushaasteen! Urpon unelmien kurssikeskuksessa opeteltaisiin

- neulomaan kirjoneuletta niin ettei kiristä (hermoa eikä lankoja)
- kirjomaan muillakin kuin ketju- ja varsipistoilla
- itsevarmuutta vaatteiden ompelemiseen tai edes yrittämiseen
- taitoa saada lankahankinnat ja toteuttamiskelpoiset neuleprojektit kohtaamaan toisensa
- tyylitajun kehittämistä muutenkin kuin raivokkaiden kateuskohtausten kautta
- verensokerin hallintaa Rooibos-teellä tai ilman

Keskuksessa saisi myös selailla ja kopioida vanhoja käsityölehtien vuosikertoja, syödä pumpernikkeleitä ja lukea sarjakuvia upottavissa nojatuoleissa. Mielikuvissani opiston interiööri muistuttaa oudosti Turun ihkua kaupunginkirjastoa.

Lääääh

2008-02-13T20:19:00.003+02:00

Olin kyllä ajatellut jättää julkisesti kommentoimatta koko tämänkertaisen seksuaaliahdistelukohun; en ensinnäkään halua tulla kenenkään ajattelemaksi samassa ajatuksessa Kalervo Kummolan kanssa ja toiseksikin olen melko varma että näkemykseni ovat tylsät ja ennalta-arvattavat. Ja aurinkokin paistoi tänään pitkästä aikaa.

Mutta hei. Ihan totta. Hesarissa oli tänään kysymyksiä ja vastauksia, joiden ideana oli selventää seksuaalisen häirinnän käsitettä selkokielellä. Yksi kysymys kuului jotenkin niin, että milloin työkaveria uskaltaa halata. Tämä on aika yleinen kysymystyyppi tämän asian tienoilla, subtekstinä lienee tuhansista pakinoista tuttu, ruikuttavaan sävyyn lausuttu "seuraavaksi silmiin katsomisestakin varmaan tulee poliisiasia".

Siis mutta hei. Siis ihan totta. Jos ei tilannetaju riitä kertomaan, milloin työkaveria ihan oikeasti "uskaltaa" "halata" tulematta ahdistelleeksi seksuaalisesti, niin silloin kannattaa ehkä pidättäytyä vähäksi aikaa muiden kuin oman unilelun halaamisesta ja katsella pikkuisen ympärilleen.

Se aurinko tosiaan paistoi nätisti... Ja samassa Hesarissa oli niiiin kivoja rahastosäästämisvinkkejä, joiden yhteydessä syyllistettiin kahvilla, etenkin erikoiskahvilla, käymisestä. Ja kuulin tänään ensimmäistä kertaa teorian, jonka mukaan ihmisen sydämenlyöntien määrä on ennalta määrätty (siis jotenkin biologisesti, ei teologisesti) niin että liikunta, seksi ym. sydäntä sykähdyttävä itse asiassa lyhentää ikää.

Kaikkien päivien tunnussana

2008-02-05T19:27:00.000+02:00

Puhutellut sitaatti Christer Nuutisen sarjakuvasta Kolme mieltä (teoksessa Runopoika numero yksi):

Vieterikoira ei ajatellut mitään. Hänessä vallitsi rauha, huolettomuus, ei-mitäänmyys*. Sillä hänen vieteristään oli loppunut veto.

*tuon tavuviivan kohdalla vaihtuu itse sarjakuvassa rivi, joten sana voi olla myös "eimitäänmyys". Itse asiassa toivon, että niin onkin.

Ja sitten pannaan pakastepussi peukaloon

2008-02-03T10:45:00.000+02:00

Ryhdyn kohta pesukonehuovuttamaan ensi kertaa elämässäni. Toisin kuin Turussa väitetään, huovuttajan itsensä ei tarvitse pesukoneeseen mennä, muuta en hommasta sitten tiedäkään. Olen kyllä tutkinut ohjeita verkosta. Jokainen uusi tiedonmuru tuntuu lisäävän aiheen mystisyyttä eksponentiaalisesti. Odotan lopputulosta todella kiinnostuneena.

Tässä merkinnässä ei kyllä ole yhtään mitään järkeä. Luulin että käsityöblogeihin kirjoitetaan siitä, mitä on tehty tai mitä ehkä ollaan tekemässä, mutta että mitä aiotaan kohta tehdä, jos jaksetaan nousta sohvalta? Huhhuh.

Muistan, kuinka Englannissa sisäoppilaitoksessa yksi poika lainasi toiselta vihreää villapaitaa ja pani sen käytön jälkeen pesukoneeseen, josta se tietenkin tuli ulos koosta L kokoon 80 cm pienentyneenä. Nyt vasta ymmärrän, että tapahtui pesukonehuovutus.

--

JATKO-OSA: Huovutus onnistui vähän liiankin hyvin. Lopputulos (jonka luonne on lahja ja olemus siksi salaisuus, ja sitä paitsi kamera on rikki) näyttää siltä kuin se olisi ostettu jostakin kesäfestivaalin hippikrääsäkojusta. Mutta huopunut se eittämättä on.

Sitä minkä hukkasimme kaipaamme aina

2008-01-29T12:33:00.001+02:00

Tiedättekö sen tunteen, kun joku ihminen tuntuu tulevan vastaan ihan liian usein ja omituisissa paikoissa, ja sitten tajuaa että kyse onkin kaksosista tai muuten merkittävästi toisiaan muistuttavista henkilöistä? No en minäkään, kai sellaista useimmiten tapahtuu lähinnä elokuvissa. Mutta tänä aamuna hämmästyin ihan tosissani, kun löysin kylppärissä olevasta sekatavarakulhosta kaksi samanlaista hiusklipsiä.

Olen hänen kertaalleen syöty vihannesannostuksensa

2008-01-25T15:08:00.000+02:00

Eilisen Rimakauhun ja rakkauden mainoskatkoilla markkinoitiin vuorollaan kolmea (3) eri elintarviketta, joiden ideana on pakata kierrätyskelvottomaan muovipulloon valmiiksi soseutettua ruokaa aikuisille. Miksi puraista porkkanaa, kun voi imaista sen muovituutista ja heittää pakkauksen tarmoa ja vitaliteettia ilmaisevassa kaaressa olan yli? Olin koko päivän miettinyt, kuinka oikein kehtaan ottaa ekotekohaasteen vastaan, kun en tahtonut keksiä ainuttakaan omakohtaista ympäristönsuojeluelettä. Onneksi havaitsin, että teen sentään passiivisesti jotain pakkausvuorten alentamisen eteen, kun pureskelen rehuni itse ja hankin maitohappobakteerini näppärästi piimästä, joka toki sekin täytyy pakata vähittäismyyntiä varten, mutta ei sentään desi kerrallaan muoviin.

Jaiks, keskusradiossa kuulutettiin juuri ettei työnantaja maksa blogikirjoittamisesta, ei ainakaan tekoparta päässä suoritetusta. Jatkuu toisaalla toiste.

En lähetä sähköpostia Seppo Varjukselle. En lähetä sähköpostia Seppo Varjukselle. Siispä...

2008-01-15T12:03:00.001+02:00

Ilta-Sanomien kolumnisti Seppo Varjus kertoilee tämän päivän kolumnissaan (luultavasti imaginäärisistä) miespuolisista tuttavistaan, jotka naisiin tutustuessaan kertovat väärän ammatin ja testaavat naisten reaktioita. Miinanraivaaja YK-joukoissa saa kuulemma naiset villiintymään, verovirkailija häipymään vähin äänin.

Naispuolista tällaiseen ihmiskokeeseen pystyvää henkilöä Varjus ei ole koskaan tavannut. Heitä ei siis ole, hän epäilee.

Seppo hei, eikö mikään kello kilkata?

Afro Power (TM)

2008-01-09T22:07:00.001+02:00

Olen sankari. Olen urhea, talttumaton feminismin esitaistelija. Olen ollut jumpassa kiiltelevän kuntokeskuksen salilla lyhytlahkeiset housut jalassa, vaikka säärikarvani on ajeltu viimeksi syyskuussa.

Viime sisäliikuntakerrasta oli päässyt kulumaan vähän aikaa. Huomasin kasvaneeni ihmisenä muutenkin kuin karvatupesta käsin, kun en jaksanut yhtään hävetä, vaikka sääret tuppasivat sätkymään vähän eri tahtiin kuin oli tarkoitus. Nauratti vain. Sekin nauratti, ettei ketään muuta naurattanut. Olenkohan tulossa kylähulluksi? Karvaiseksi kylähulluksi.

Myös juurikasvu on värjätty, kyllä kelpaa

2008-01-06T16:26:00.001+02:00

Juuri kun luulin tulleeni lopulliseksi liian vanhaksi ja ikäväksi viettääkseni Kramppeja ja nyrjähdyksiä -elämää, tulinkin eläneeksi todellisen Kramppeja ja nyrjähdyksiä -vuorokauden. Ensin tapahtuivat spontaanit jatkot hienojen ja rakkaiden ihmisten kesken, ja seuraavana iltapäivänä syötiin samalla porukalla vielä aamiaista ja katseltiin brittikomediaa patjoilla lojuen. Sitten käytiin äijän kanssa pakkasessa darrakävelyllä paksusti puettuina ja eväinä kuivalihaa ja keltaista jaffaa, ja illalla katseltiin vielä lisää DVD-komedioita hyvässä seurassa. Täysin puhdasoppiseen Kramppeja ja nyrjähdyksiä -elämään kuuluvaa nokkelaa keskustelua, jossa kuitenkin on mukana kaiken katoavaisuuden ja elämän epäreiluuden tiedostamisesta syntyvä vakava pohjavirtaus, mahtui mukaan melko vähän, mutta monia muita K&N-filosofian osasia, kuten musiikista meuhkaamista, hyvien juomien ja ruokien arvostavaa kohtelua ja laiskottelun olemuksen ymmärtämistä tapahtui paljon.

Viiteen päivään ei ole ahdistanut paljon yhtään. Siis melkein koko vuonna!

Huhhahhei, ja Ajankohtainen Kakkonen

2008-01-01T23:16:00.000+02:00

Kirpputorilta löytyneet punaiset kengät narisevat.

Tukka peittäisi jo pienikokoiset riippuvat korvakorutkin, jos sellaiset olisi.

Sain joululahjaksi juoksuhanskat. Koska ne eivät sopineet juoksuvaatteisiini, jouduin ostamaan uudet vaatteet. Luojan kiitos urheilukaupassa oli alennusmyynti.

Keskuspuiston itsensäpaljastajien alin työskentelylämpötila näyttäisi olevan +4 astetta. Paino, murheinen, sanalla näyttäisi.

Kuhmon kaupungin tarjoama uudenvuoden ilotulitus oli hienompi kuin viime vuonna Wienissä. Osin saattaa tosin olla kysymys myös siitä, että Kuhmossa oli aika paljon pimeämpää, jopa juhlavalaistun Kuhmo-talon pihamaalla.

Urpo vähän haeskelee paikkaansa Tosikon yliminäyksikön uudelleenjärjestelyjen jäljiltä. Tämä on silti Urpon sadas merkintä.

Eläkeläinen luistelee (ei, Rannalla vihreän joen -kappale, sinä et nyt kuulu tähän)

2007-11-24T00:11:00.000+02:00

Englantilaisen sisäoppilaitoksen ruokalan seinällä oli pikkuinen, tuskin aanelosta suurempi liitutaulu. Siihen kirjoitettiin onnitteluja syntymäpäiväsankareille ja erinäisiä oppilaiden keskinäisiä tiedotuksia. Pitkin syksyä mietin hermostuneena, ilmestyisikö minun nimeni tauluun, kun 16-vuotispäiväni koittaisi. Jos ilmestyisi, se tarkoittaisi että olin voittanut tuskallisen ja monia nöyryytyksiä aiheuttaneen taistelun jos ei nyt piireihin niin niiden liepeille pääsemisestä.

Ja niin siinä kävi, että syntymäpäiväni (se oli lauantai) aamuna suositut tytöt soivat minulle päähäntaputuksenhajuisen hymyn ja tungeksivat aamupalan jälkeen liitutaululle. Happy Birthday. Kun lounasaikaan palasimme ruokalaan, teksti oli kadonnut. Muuan David oli kirjoittanut tauluun mainoksen kouludiskosta, be there or be ja sitten piirretty neliö, niin kuin Uma Thurman piirtää ilmaan Pulp Fictionissa. Olin puoliksi helpottunut ja ainakin kolmeksi neljäsosaksi pettynyt. Sain kämppikseltäni syntymäpäivälahjaksi 99 pencen lahjakortin Virgin Recordsille. Ostin sillä vinyylisinglen, jolla on Monty Python -hitti Always look on the bright side of life.

Muistan sen päivän tarkemmin kuin yhtäkään esimerkiksi kuluvan vuoden päivistä. Ja huomisesta alkaen siitä päivästä on jumalauta kulunut enemmän aikaa kuin silloin oli kulunut syntymästäni.

Kryptisesti muotoiltu totuus lähes kaikesta

2007-11-13T21:15:00.000+02:00

Murheiden dekonstruointi rekonstruoi ne.

(Premenstruointi pahentaa olosuhteita.)

Ei kun me ollaan 51st state of America, ette te

2007-11-11T02:13:00.001+02:00

Jos työkseen esiintyvällä ihmisellä on sellainen katse, että joka ainoa yleisön jäsen voi halutessaan kuvitella katseen kohdistuvan nimenomaan itseen, niin paljon on jo pelastettu. Justin Sullivanilla, New Model Armyn nokkamiehellä, on sellainen katse. Kunpa joskus pääsisi sinne, mistä Sullivan hankkii läsnäolonsa pysähdyttävän intensiteetin. Tai ehkä olen siellä jo, mutta minulle ei tarjoilla.

Enpä olisi uskonut, että vielä joskus kuulisin Justin Sullivanin puhuvan Jokelasta, mutta ei kai hän toisaalta kummallisinkaan tällä viikolla Jokelasta puhunut henkilö ole. Kuin varmemmaksi vakuudeksi hän vielä lauloi näin:

We've seen the restless children at the head of the columns
Come to purify the future with the arrogance of youth
Nothing is as cruel as the righteousness of innocents
With automatic weapons and a gospel of the truth

Jep, minulla oli hieno ja tunnetiheä, joskin myös kuurouttava, ilta Nosturissa. En nyt millään saa kuvailtua sitä tarpeeksi hienoilla sanoilla. Mistä sekin idea on tullut, että kaikkea pitäisi aina voida kuvata sanoilla!

Päivä yksi jälkeen lintukodon luhistumisen

2007-11-08T08:49:00.000+02:00

Aamuruuhkaratikassa musta-asuinen pipopäinen mies kaivoi mustasta repustaan viskipullon ja otti pari pitkää nautinnollisen näköistä huikkaa. Minua alkoi pelottaa. Typerä pää, tai mistä elimestä tällaiset pelontunteet tulevatkin! En halua ruveta pelkäilemään päivänvalossa pitkin kaupunkia!

Kihdissä ei kannata lerjoitella

2007-11-01T11:08:00.001+02:00

"Maajussille morsian -sarjan Teija riisui saunaillan päätteeksi kaikki vaatteensa" (IS 1.11.2007)

No jo on avantgardistinen edelläkävijämeininki. Tylsät tavikset riisuvat vaatteensa saunaillan aluksi.

Sievä raidallinen aasinsilta

2007-10-30T00:41:00.000+02:00

En ole eläissäni samastunut keski-ikäiseen mieheen niin voimakkaasti kuin samastun Kauko Röyhkän Hammerfest-kappaleen isä-Erkkiin. Erkki kaahaa autollaan perhe kyydissä ohi Norjan jokien ja tuntureiden, miettii levottomana elämäänsä ennen perheen perustamista eikä jouda jäädä auttamaan auto-onnettomuuden uhreja, hänellä on kiire. "Vasta siellä missä manner loppuu jyrkänteeseen/rauhoittuu hän/vasta Hammerfestin viimeisellä jyrkänteellä/isä maistaa kermajäätelöä."

Tutustuin Kauko Röyhkään, kuten moneen muuhunkin musiikilliselle kehitykselleni keskeiseen artistiin, yläasteaikaisen kirjekaverini Sannan avulla. Kasiluokalla ollessani sain häneltä postissa sekalaiskasetin, jonka jälkeen oikein mikään ei ollut ihan niin kuin ennen. On kurjaa, että Sanna on nyttemmin kadonnut elämästäni, ja vielä ihan omasta syystäni. Vuoden 1993 paikkeilta asti on ollut minun vuoroni kirjoittaa. Olisiko blogieettisesti kestävää kuuluttaa Sannaa internetissä koko nimellä ja muilla tuntomerkeillä siltä varalta, että joku lukijani huomaisi tuntevansa hänet ja voisi lähettää terveisiä? Vaikka siis itse kyyhöttäisi täällä raparp... nimimerkin alla.

Kolme sanaa Dave Lindholmin keikan jäljiltä (mukana myös Otto Donner ja jousilla soittavia naisia)

2007-10-27T21:28:00.000+02:00

Jätkä on dyläin.

Hautaan asti linkkaan

2007-10-25T23:14:00.000+02:00

Mikä söikään tyttöystävän?

Kuin lohikäärme sukeltaisi pystysuoraan pesään

2007-10-25T21:32:00.000+02:00

Joskus pääsee paikkoihin, joihin ei yleensä pääse. Kuten Saunaseuran saunalle, jossa tuntemattomat huomauttavat pukuhuoneessa ystävällisesti, jos selkään on jäänyt savusaunasta nokea. Hiljaisesta pimeästä hyväilevänlauhkeasta savusaunasta, jossa kasvot ja ruumiinmuodot katoavat ja puheäänikin vaimenee. Ja entä sitten takkahuone täynnä pyyhkeisiin kietoutuneita naisia korituoleissa! Mereen en sentään mennyt.

Joskus kulkee reittejä, joita ei yleensä kulje. Kuten pyörätietä Lauttasaaresta Munkkiniemeen Kaskisaaren, Lehtisaaren ja Kuusisaaren läpi. Kun ajaa pimeässä juhlavalaistun kaarisillan* yli ja näkee tyynen veden takana Länsiväylän helminauhan ja kaupungin valousvan (ja Martha Wainwright hukuttaa liikenteen melun) niin... No, ainakin sitä niin että tavoitin hetkeksi vahingossa sen mitä niin usein turhaan tahallani tavoittelen, sen ettei pitäisi mitään ihan itsestään selvänä ja katsoisi kaikkea tuttuakin aina vähän vierain silmin. Sekunnin palasen verran nimittäin kuvittelin, että taivaanrannassa näkyvä savu oli menossa piippuun eikä tulossa sieltä.

*Hienojen ihmisten asuinalueella kevyen liikenteen sillatkin ovat näköjään hienot.

There's no subject like no subject

2007-10-17T21:15:00.000+02:00

Erään tosikon äkillinen itsenäistymiskriisi pilasi Urpon hartaasti odottaman mökkiloman, mutta ehti Urpo sentään pari päivää haravoida lehtiä, taivastella laulujoutsenten muuttoa (kimeää haukahtelua erämaalammen suunnasta! siipien ravahtelua äänekkäästi tahdissa! valkoisten lintujen auran pyyhkäisy matalalta ylitse!) ja ahmia viihdekirjallisuutta. Piirsin myös kuusiruutuisen sarjakuvan. En osaa piirtää ol-len-kaan, mutta kun ajattelee että alun perin tavoitteenani oli kirjoittaa syyslomaviikolla ansiokas aikalaisromaani, niin kuusiruutuinen sarjakuva on oikeastaan aika hyvänlainen lopputulema.

Tänään olen leiponut kaksi kertaa skonsseja. Ensimmäisestä satsista unohtuivat rusinat ja toisesta suola, eivätkä ne muutenkaan oikealta maistuneet, mutta ei mikään juuri uunista otettu ole pahaa oikean voin kanssa.

Hain pyörän huollosta. Huoltajasetä lohkaisi lähtiessäni vitsin. Ymmärsin sen vasta oven juuri sulkeuduttua takanani. En mennyt takaisin huutamaan nokkelaa ja hyväntuulista vastavitsiä. Herran jestas kuinka harmittaa.

Täytetty on

2007-10-04T13:03:00.000+02:00

Kaikkea sitä kuulee! Tiesittekö, että maailman naisten asiat ovat tosi huonosti? Lenita Airisto on nimittäin tehnyt pitkiä ja perusteellisia tutkimuksia ja saanut selville, että naisia arvostellaan epäreilusti ulkonäön perusteella, heitä kuvataan alistavasti taiteessa ja viihteessä, heillä tehdään ihmiskauppaa ja heille opetetaan jo pikkutyttönä kiltteyttä ja mukautuvaisuutta! Näin karmaisevia epäkohtia, eikä kukaan ole keksinyt tehdä niille mitään! Onneksi maailman naisilla on Lenita. Hän kääri hihansa ja kirjoitti kirjan, ja nyt se on julkaistu! Jo oli aikakin, että joku tekee asialle jotakin! Onneksi tämäkin huolonen saatiin nyt pois päiväjärjestyksestä.

Imagonmuokkausta suoritetaan odottaessa

2007-10-03T11:01:00.000+02:00

Ihme hommaa tuo tukan kasvattaminen. Ensin tuntuu ettei se kasva ollenkaan, sitten tuntuu ettei se kasva ollenkaan ja sitten huomaa että hitto vie, kun sen kampaa silmille, ei enää näe mitään. Ja nyt se ulottuu jo nenänpään korkeudelle!

Lyhyestä spektaakkeli kaunis

2007-09-23T19:25:00.000+02:00

Tampereelta saa neljälle hengelle hotellihuoneen sillä hinnalla, jolla minä nukuin tänään kaksi tuntia Hartwall-areenan katsomossa.

Haukotus.

Ensin ajattelin, että olen henkisesti köyhä, laiska ja huono. Sitten ajattelin näin:

2007-09-20T21:06:00.000+02:00

Suuret joukot samanlaisiin asuihin pukeutuneita ihmisiä herättävät minussa levottomuutta: marssivat armeijat, rivistön muodostaneet mellakkapoliisit, yhdessä hölkkäävät urheilujoukkueet, raitiovaunupysäkkien pissisporukat, verryttelevät jalkapallojuniorit ja muodostelmaluistelijat.

Pitsiin ja liehuviin silkkinauhoihin puettu Bill Cosby istuu vankkureilla ja vilkuttaa

2007-09-20T08:26:00.000+02:00

Herranjestas kuinka nopeasti tajunta liikehtii. Kun aamulla hamusin herätyskellon torkkuhälytintä, kello oli 7.15, ja kun äijä ravisteli minut hereille, se näytti 7.21. Kuudessa minuutissa olin ehtinyt nähdä unen, jonka kuvaileminen sanoilla veisi ainakin kaksikymmentä minuuttia, ja jonka tapahtumien rekonstruointi näytellen olisi kestänyt kokonaisen päivän.

Vielä kun tietoisetkin ajatukset joskus viuhuisivat samaa tahtia.

Jätkät piihyväiset (torha tuivo)

2007-09-17T11:24:00.000+02:00

Urpo sai taas merkin! Aika kivaa. Lämmin kiitos vahingonkierrättäjälle. Yritän osoittautua kunnian arvoiseksi aikoina, jotka sattuvat jäämään vapaiksi Facebook-profiilin editoinnilta. Sillä, että Jemory tuntuu leikkivän samalla lelulla, ei kuitenkaan ole mitään tekemistä sen kanssa, että tahdon puolestani myöntää saman merkin hänelle.

En keskimäärin pidä itseäni ihmisenä, joka pystyisi arvioimaan äänenlaatua tai muita hifistisiä ominaisuuksia. Siksi olen ollut hyvin järkyttynyt oivallettuani, että jokainen hetki, jona olen kuunnellut iPodia itsepintaisesti nappikuulokkeilla, on ollut poissa siitä nautinnosta, jota musiikin kuuntelu näillä vehkeillä on. Valitettavasti ne eivät mahdu pyöräilykypärän alle, ja ihan hyvä niin. Kuka jaksaisi varoa rekkoja, turisteja ja muita kuolemanvaaroja, jos samalla voisi oikeasti kuunnella, samalla kuullen mitä on kuuntelemassa, vaikkapa Joanna Newsomia?

Tänään olen tuntenut itseni kuihtuneeksi vesikasviksi (kai ne kuihduttuaan vajoavat pohjaan ja imeytyvät mutaan?) ja miettinyt, miten tietyille ihmisille ei vaan voi sanoa että he ovat väärässä, ja siksi he vain jatkavat väärässä olemistaan entistä äänekkäämmin ja tilaavievämmin ja, traagisinta kaikesta, ajan mittaan yhä oikeammassa olevilta (vertailukohdan puutteessa) kuulostaen.

Ja joillakin toisilla ihmisillä taas on malka (uudessa raamatunkäännöksessä hirsikö se oli) omassa silmässä ja silti ne sorkkivat mieluummin rikkaa naapurin silmästä. Kyllä omahyväisessä raivossa sitten on hyvä elää!

Ja vielä: kaikissa neuleohjeissa aina lukee, että lopuksi pingota työ. Pingota, yeah right, kas kun ei kuullota kevyesti öljyssä. En ole ikinä pingottanut mitään, mutta sitten yhtäkkiä viime viikolla näin netissä kuvan patjaan levälleen kiinnitetystä neuletyöstä ja päästäni kuului ping. Olen juuri suorittanut elämäni ensimmäisen pingotuksen, ja se kuulkaas sopii tosi hyvin tähän mielentilaan. Lopuksi kostutin teoksen vesipistoolilla.

Kattokaa mun marginaalia, karjui Britney Spears autosta noustessaan

2007-09-12T20:39:00.001+02:00

En tiedä, mistä tämä käsityöpakkomielle tuli, ja voin vain arvailla, koska se menee ja minne. Ensin oli viaton hartiahuivivillitys, parhaimmillaan kolme kolmiohuivia kesken, mutta sitten repesi. Joka tapauksessa on varsin kätevää, että sattui olemaan käsityöblogi valmiiksi perustettuna. Ehdin hädin tuskin käydä töissä kaikelta tältä väsäämiseltä. Saan koko ajan ideoita jonkun esineen muuttamisesta joksikin langan ja nappien avulla, tai jostain vielä olemattomasta johon tarvitaan lankaa tai nappeja. Saan myös koko ajan hallitsemattomia mielitekoja, jotka liittyvät lankojen ja nappien hankkimiseen (uusi shoppailun osa-aluehan tästä juuri puuttuikin). Muita ajatuksia ei päähäni sitten juuri mahdukaan. Kirjoja en ole ehtinyt lukea päiväkausiin, ja blogikirjoittaminenkaan ei enää tunnu tarpeeksi tyydyttävältä käsillä tekemiseltä. Menen siis pois, hengitän syvään ja työnnän puikon kerroksen ensimmäiseen silmukkaan.

Inessä skenessä

2007-09-08T10:00:00.000+02:00

Hesari on koonnut lähes sadan ihmisen joukon ja muodostanut heistä intellektuelliraadin, joka antaa intellektuelleja lausuntoja ajankohtaisista kysymyksistä. Nämä julkaistaan sitten lehdessä kätevässä ja helposti hahmotettavassa piirakkadiagrammimuodossa, ja näin Suomeen syntyy viimeinkin älymystö.

Listaa lukiessani havaitsin, että olen hyvinkin vähää vaille intellektuelli itsekin. Tiedätte ehkä leikin, jossa rakennetaan ketjuja itsestä julkkiksiin: "mun mummo oli kerran samoilla tupperwarekutsuilla kuin Jari Isometsän äiti"; "mun poikaystävän bändi soitti kerran Kauko Röyhkän lämmittelijänä" (esimerkit autenttisia). Yksi Hesarin listan merkkihenkilöistä kuuluu kaveripiiriini ja parikin kavereideni kaveripiiriin. Neljän kanssa olen tehnyt töitä ja yhden vaimo on ollut pomoni. Kaksi on opettanut minua. Neljästä olen tehnyt lehtihaastattelun. Yhtä olen kätellyt kiusaantuneena maahan tuijotellen, yhdelle lähettänyt sähköpostia ja yhdelle lainannut kynää ja paperia. Ja yhtä olen auttanut keikka-auton tyhjentämisessä.

Ei haircut, ei napanöyhtä, ei nieluviljely

2007-09-05T19:39:00.000+03:00

Jos löytäisitte kassistanne vaikkapa tyynyliinan, joka olisi pyörinyt neljä vuotta kassin pohjalla, kulkenut välillä taskuun rytättynä, lojunut baarien pöydillä ja puistojen nurmikoilla, pudonnut moneen kertaan katuun ja lattiaan ja tullut siinä välissä yhä uudelleen hikiseen nyrkkiin puserretuksi, niin painaisitteko siihen päänne? En minäkään. Ja silti hinkkaan päivittäin pääni ihoalueita kännykkääni vasten.

Sääl sääl, sanoi jo Heli Laaksonen (vai sanoiko?)

2007-09-03T23:07:00.000+03:00

Tuli ihan kivasti veronpalautusta. Olisi varaa vaikka käyttää pitämättä oleva kesälomaviikko ulkomaanmatkaan. Aika kauaskin pääsisi.

Ratkesin työpaikan virkistyspäivänä lounaspöydässä puhumaan yksityisasioistani ja paljastamaan, että pohdimme äijän kanssa, lähtisimmekö mainituksi lomaviikoksi New Yorkiin vai mökille. Pöytäseurue mylvi kuin olisin kertonut paremmankin vitsin. Lopulta he keksivät yhden argumentin, joka heidän mielestään puhui mökille lähdön puolesta: raha. Lisää mylvintää, johon katsoin parhaaksi liittyä. Mikään ei yhdistä yhteen pakotettuja ihmisiä niin kuin omasta tulotasosta valittaminen.

Olen kipeästi loman tarpeessa. Kun minä olen loman tarpeessa, en halua mennä vieraaseen suurkaupunkiin suorittamaan paniikinomaisesti nähtävyyksiä ja jännittämään, osaanko antaa oikeassa kohdassa oikean määrän juomarahaa. Hyväksyn toki sen, että muut haluavat, se on oikein energistä ja ihailtavaa ja näköaloja laajentavaa. Minä haluaisin tällä hetkellä, enemmän kuin mitään muuta, olla rauhassa. Miten voisin osata olla rauhassa New Yorkissa, kun en osaa Helsingissäkään?

Yksi viime syksyn kohokohdista näin jälkeenpäin katsottuna oli leikkauksen jälkeinen sairasloma, jonka aikana en pystynyt tekemään mitään muuta kuin makaamaan sängyssä. Nousin sieltä aivan uutena ihmisenä. Säälittävää, vai mitä? Tänä vuonna voisin ottaa saman uusiksi, mutta ilman aristavia haavoja, sietämättömiä kipuja ja yhdistettynä raittiiseen maalaisilmaan ja ehkä hillittyyn määrään neulomista.

Päätetty.

Hyvästi lannat laimenneet, hyvästi nynny maa

2007-09-01T23:23:00.000+03:00

Opiskelijakorttini meni viime yönä lopullisesti pois voimasta. Kun on 13 peräkkäisenä vuotena sählännyt rekisteröitymispapereiden ja lukuvuositarrojen kanssa, on siitä tullut sen sortin syksynmerkki että sitä ihan kaipaa. Ja kyllä 50 prosentin junalippualennustakin alkaa kohta kaivata.

Parasta siinä kortissa oli sen kiistaton todistusvoima siitä, että olen kaulasta ylöspäin miellyttävämmän näköinen nyt kuin 18-vuotiaana.

Jokohan nyt alkaa vihdoin tuntua maisterilta.

Uhkaako loppuunpalaminen? Ei muuta kuin lisäämään päivän minuuttiaikatauluun pari tuntia rentouttavaa puuhastelua!

2007-08-31T13:03:00.000+03:00

Ei Urpo aina virkkaa, Urpo neuloo myös. Aloittaa spontaanisti, innostuu hirveästi ja lopettaa ensimmäiseen vastoinkäymiseen, kuten muillakin elämänaloilla. Viime viikkoina Urpo on neulonut elämänsä ensimmäistä pitsineuletta elämänsä ensimmäisestä mohairlangasta. Luin nähkääs intternetistä, että kaikilla neulebloggaajilla on Fifi-hartiahuivi.

Tässä pitäisi nyt varmaan olla valokuva lopputuloksesta, mutta en usko, että siitä saisi kovin olennaista lisäinformaatiota. Ihan Fifiä ei ehkä tullut, mutta Rekku kumminkin. Hiukka muotopuoli, liian pieni (lanka loppui), yläreunasta kiristävä ja kuvioiltaan sieltä täältä vähän urpahtanut (mihin se silmukka katosi? eikö se ilmestynytkään itsestään takaisin tällä kerroksella? no, tehdäänpä pari lisäystä vaikkaaaa... tuohon!), mutta nätin ruosteenpunainen, oma ja rakas. Vähän kuin se elämäni ensimmäinen neuletyö, joka oli kiiltävää ja kutittavaa liilaa tekokuitulankaa ja hiirensyömän paahtoleivän muotoinen (pujotin yhteen reunaan punaisen langan, se palveli vuosikausia barbin viittana).

Sitä paitsi jäin koukk... puikkoon siihen, kuinka nopeasti melkein pelkistä rei'istä koostuva neule etenee tiiviiseen verrattuna. Seuraavan Rekun annan lahjaksi, jos kehtaan, paitsi että jos se onnistuu, niin en ehkä raaski. Ja sitten kokeilen tätä.

Mitä kaikkea muuta kuin Tuomari Nurmio tuleekaan mieleen sanasta "poltinrauta"

2007-08-25T17:51:00.000+03:00

Ei siinä mitään, että tulee arpia ja ryppyjä eikä bikinien hankkimista tarvitse enää edes harkita, se on elämää ja minussa on kyllä tyyneyttä ja ylväyttä kestämään se. Mutta että nenäkarvat alkavat kasvaa ulos nenästä, se ei ole reilua!

Tänään on tasan vuosi yksistä hauskoista juhlista, joissa muun hauskanpidon ja tuttujen tapaamisen (joidenkin ensimmäistä kertaa) lisäksi tunsin hetken aikaa kuuluvani tamperelaisten kulttuurihenkilöiden joukkoon, vaikken ole enää tamperelainen enkä vielä kulttuurihenkilö. Huvituin kun huomasin, että juhlat mainittiin Simo Frangénin ja Rosa Meriläisen yhdessä kirjoittamassa kirjassa, joka koostuu viime vuonna kirjoitetuista päiväkirjamerkinnöistä. Huomio lämmitti salakavalasti mieleni kirjaa kohtaan, vaikka vain sekunteja ennen sen tekemistä olin suhtautunut koko hankkeeseen kyynisen nyrpeästi. Nyt olen lueskellut kirjaa sieltä täältä, ja sehän on suorastaan mielenkiintoinen. Kirja, jonka lukijapositiosta kamppailevat feministiäitiydestä kiinnostunut puoleni, Seitsemän päivää -lehteä kiilusilmin kyttäävä puoleni ja Alivaltiosihteerin vänänsaantelusta nauttiva puoleni, ei voi olla... no, ei voi olla.

Taiteiden aamu

2007-08-24T09:16:00.000+03:00

Minulle ja minulta ovat toistensa vastakohdat, samoin kuin sinne ja sieltä. Miksi sitten on sama asia, haiseeko hielle vai hieltä?

Mukavia asioita

2007-08-19T11:11:00.000+03:00

Urpo sai palkinnon. Kiide! Kiertämään haluaisin sen panna Hömpän helmet -blogin tekijöille.

Viikon sisään oli jo toiset lämminhenkiset, tyylikkäät, hilpeät ja päähenkilöidensä näköiset hääjuhlat.

Jälkimmäisissä totesin, etten ilmeisesti vieläkään ole kyynistynyt aivan sataprosenttisesti, koska Marja-Liisa Vartion Häät-runo alkaa edelleen itkettää viimeistään toisella rivillä.

Kannatti käydä Järvenpäässä pyöräkaupassa. Voi juma mikä palvelu. Ensin nähtiin ekstravaivaa sulkemisajan saapumisesta piittaamatta ja sitten siitä vielä annettiin alennusta. Nyt kellarissa on vankina ikioma Sirius Musta, ööh, eikun siis musta Sirius.

Helsingin juhlaviikot eivät ahdista juuri yhtään.

Haiteksti.

Ei auta bingolotto, ei auta viinan otto

2007-08-16T15:46:00.000+03:00

Unohduin hampaita pestessä tuijottamaan uuden naamanpesuainepulloni kylkeä ja huomasin, että siinä oli käyttöohje. Tuote käskettiin levittää kuivalle iholle ja pyyhkiä pois pumpulilla. Olenko ollut naamanpesuaineiden väärinkäyttäjä kaikki nämä vuodet, kun olen tehnyt sille niin kuin muillekin pesuaineille eli hieronut märkään nahkaan ja huuhtonut vedellä pois? Onko käyttöohje tämän nimenomaisen ällön laventelinsinisen muovipullon kyljessä juuri siksi ettei kukaan erehtyisi luulemaan, että tämä on tavallista pesuainetta jota voi hieroa märkään nahkaan jne, vai onko se läiskäisty siihen jonkun lakipykälän takia mutta siinä hyvässä uskossa, että ei kai kukaan urpo voi näin naurettavassa asiassa erehtyä?

Koko pullo on jotenkin vääränlainen. Se näyttää siltä kuin sen omistaisi ihminen, joka pystyy pokkana pukeutumaan pepitaruutuihin.

Yksi minäkuva kertoo enemmän kuin tuhat

2007-08-13T16:11:00.000+03:00

Paras puoleni on vaihtunut. Kasvatan tukkaa, joka on vähitellen alkanut asettua uudenlaiseen asentoon. Tämän johdosta huomasin tänään katselevani itseäni peilistä mieluummin vasen kuin aikaisempi suosikkini oikea puoli naamaa edellä. Vaikka huulet olivat jännittyneet tötterölle ja silmät ammolleen samalla tavalla kuin aina osuessani heijastavan pinnan kohdalle, oli näkymä jännittävästi uudenlainen.

Kyllä, olette päätelleet aivan oikein. Tässä blogissa ei enää ikinä kerrota mistään muusta kuin minun ulkomuodostani.

Hän riisui päänsä ja asetti sen yöpöydälle

2007-08-10T09:18:00.001+03:00

Kehut juovuttavat yhtä tehokkaasti kuin ilmainen viina, eikä niistä tule krapulaa, ellei pettymystä niiden loppumisesta lasketa. Mitä siitä, vaikka kehut kohdistuvat UFFin ja Estée F. Lauderin tuotteisiin, olenhan niiden sisällä minä. Ehkä alan arkenakin pukeutua 60-luvun hippamekkoihin ja sävyttää ainoan tuntemani meikkituotteen niihin.

Tai sitten en. Osa kehuista piti itse tulkita kehuiksi riisumalla niistä kanssaihmisen happamuus sitä kohtaan, että joku muu näyttää kivalta. Tämä pää ei kovin kauaa jaksaisi olla vakuuttunut, että ne vilpittömän kuuloiset eivät valehtele. Enkähän minä viinaakaan joka päivä juo.

Turpiin Nellie Olesonille

2007-08-06T23:29:00.001+03:00

En ole virkannut aikoihin, mutta ompelin napinläven. Ihanite! Elämäni ensimmäisen. Napinlävistä tulee aina mieleen Ingallsin Laura, joka todellakin kirjoitetaan kahdella peräkkäisellä ällällä ja joka sai työnantajalta kehut tehtyään napakoita napinläpiä, ja joka koko kymmenosaisen omaelämäkerrallisen kirjasarjansa kuluessa ei juuri tuon enempää itseään kehunut, mikä antoi napinläville aivan huikean painoarvon.

Aloin laatia sitä täällä ja muualla moneen kertaan mainostamaani vaihtoehto-cv:tä, sitä jossa kerrotaan itsestä jotain oikeasti mielenkiintoista. Sepä onkin muuten vaikeaa, yrittäkääpä vain arvata miksi. "Erityistaidot: kyky kertoa huonoja vitsejä vaivaannuttavalla tavalla ja väärään aikaan. Loputtomasti pulppuava itseironian lähde." Olisi edes napakoita napinläpiä, mutta en mää yhden perusteella vielä rupea pröystäämään.

Inventoin käsilaukkuvarastoani ja löysin kaksi laukkua, jotka olin täysin unohtanut omistavani. Toista en olisi myöntänytkään omistavani, ellei sen pohjalta olisi löytynyt minun nimelleni kirjoitettuja matkustusdokumentteja kesältä 2005.

Nyt on pakko myöntää, etten ankarasta yrittämisestä huolimatta ole edelleenkään onnistunut palauttamaan mieleeni, mistä tämän blogimerkinnän alun perin piti kertoa. Paitsi huuliherpeksestä; hämmentävästi olen tällä kertaa saanut sikakalliit laastarit pysymään paikoillaan jopa kolmenkin tunnin ajan! Voi tosin johtua siitä, että olen sitten viime kutinan vaihtanut töissä huomattavasti vähäpuheisempaan sosiaaliseen ympäristöön.

Mutta rok olen, katsokaa vaikka marginaalista.

35 minuuttia kapitalistin kustantamaa työaikaa myöhemmin

2007-08-03T16:51:00.000+03:00

Tosikko teki tämmöisen kun kaikki muutkin ovat tehneet, mutta ei kehtaa laittaa sitä omaan blogiinsa. Anna mennä, kaada vaan kaikki Urpon niskaan! Urpo on ihan erinäköinen.

Todellisen lojaliteetin makuusija

2007-08-02T11:10:00.000+03:00

Pystyn pöyristykseltäni hädin tuskin puhumaan, saati kirjoittamaan. Suomen kansa on Ilta-Sanomien nettiäänestyksessä valinnut Suomen Lisa Simpsoniksi Kiira Korven.

Lisa Simpsoniksi. Kiira Korven. (Ilta-Sanomien. Nettiäänestyksessä. Suomen. Simpsoniksi, joo, mutta se on tähän nähden vähäinen pöyristyksenaihe.)

Lisa Simpson on viiltävän älykäs, turhautunut, tiedostava ja maailmantuskainen ihmelapsi, joka menee traagisesti hukkaan kasvuympäristössään ja tietää sen itsekin. Hän on myös animoitu, keltainen ja suunnilleen kahdeksanvuotias. Kiira Korpi on taitoluistelija, jolla on vaalea tukka ja joka mainostaa maitoa.

Sisäinen Lisa Simpsonini huokaisee syvään ja puhaltaa surumielisen saksofonisoolon. (Suomen Ned Flanders on IS:n lukijoiden mukaan Seppo Hovi, vaikka paljon parempi valinta olisi ollut Anne Pohtamo.)

Viimeistellään pujottamalla lahkeensuuhun teryleenimekon vyö

2007-07-31T22:12:00.000+03:00

Jos kotini olisi tulessa ja voisin pelastaa vain yhden esineen, se olisi mummon vanha ompelurasia.

Kestäisin tietokoneen kovalevyn sulamisen, kestäisin harvojen albumiin asti päässeiden valokuvien menettämisen; kestäisin kirjahyllynkin tuhoutumisen, vaikka se kirpaisisikin kipeästi. Vaatevaraston keruun aloittaisin ilomielin alusta. Mutta uuden ompelurasian kokoaminen tyhjästä olisi kamalaa ja onttoa. Perin rasian mukana lähes viisikymmentä eriväristä lankarullaa, puoli litraa nuppineuloja, ison nipun silmäneuloja eri tarkoituksiin, koko joukon koruompelutarvikkeita, kasan nappeja, neppareita, hakasia ja vetoketjuja sekä kirkkaankeltaisen ratkojan. Sellaisen varaston kerääminen alusta asti joko maksaisi omaisuuden tai kestäisi vuosikymmeniä.

Ompelen aika harvoin, mutta tiedän, että mitä tahansa alankin väsätä, minulla on valmiina kaapissa sopivan väristä lankaa ja kaikkea muutakin tarvittavaa. Mikään muu kodissani ei ole niin hyvin varusteltua, niin valmista kuin mummon ompelurasia. Sieltä ei puutu mitään.

Vielä sananen keltaisesta ratkojasta. Se nostaa minusta esiin lapsen, joka ei vielä erota leikkikaluiksi tarkoitettuja esineitä muista esineistä, vaan viehtyy tyhjästä viilipurkista yhtä paljon kuin pedagogisesti loppuunhiotusta pienoistraktorista. Voisin ratkoa silkasta ratkomisen ilosta vaikka tuntikausia.

Tarkemmin ajatellen kyseessä ei ehkä sittenkään ole kovin suuri menetys

2007-07-15T22:58:00.000+03:00

Olen viime aikoina vaahdonnut sylki eri puolille pärskyen siitä, miten paljon inhoan kesälomasta puhumista. En nyt heti keksi mitään ikävämmällä tavalla aikuisempaa kuin kesäloma-ajankohtien vertailu työpaikalla, paitsi kesälomasäiden spekulointi ja jälkikäteinen kertaaminen. Ja nyt vielä tajusin, ettei kukaan koskaan kerro kesälomastaan mitään mielenkiintoista! Ihan varmasti monillekin ihmisille tapahtuu nimenomaan kesällä jotain hauskaa tai jännittävää tai edes miellyttävää. Mutta ei siitä puhuta työkavereille. Sitä pihdataan. Vain säästä saa puhua ääneen. Sairasta!

Tässä tulevat tähänastiset unohtumattomat kesäloma-anekdoottini.

Näin maantien varressa jossain Kuhmon ja Valtimon välillä kyltin, jossa luki Urpovaara. Aloin pohtia ääneen, pitäisikö pysäyttää auto ja ottaa siitä valokuva. Kun olin ehtinyt tulla siihen tulokseen, että pitäisi, olin ehtinyt ajaa jo ainakin viisi kilometriä, enkä enää viitsinyt. Nyt harmittaa.

Etelä-Pohjanmaalla teimme veljeskunnan kanssa pitkän juoksulenkin syrjäisiä maalaisteitä pitkin. Heti alkumatkasta peräämme lähti vieraan talon pihasta labradorinnoutaja, joka lyöttäytyi mukaan ja ryhtyi käyttäytymään niin kuin olisi ollut meidän koiramme, vieläpä äärimmäisen huonosti kasvattamamme. Se aiheutti useita tieliikenteellisiä vaaratilanteita ja lisäksi sellaisen tunteen ettei kovin yksityisistä asioista viitsinyt sen kuullen jutella. Lopulta se piti palauttaa autolla kotipihaansa, kun se ei suostunut meidän pysähdyttyämme jatkamaan matkaansa.

Oulussa Saarelan (ei Tanjan) veistospuistossa keskellä yötä oli ihan hiljaista ja aavemaisen valoisaa ja silti yöusvaista, kun pusikosta alkoi yhtäkkiä kuulua kaameaa ryskettä ja puistoon ITE-taiteilijoiden pökkelöpatsaiden ja muiden installaatioiden keskelle saapui ilmielävä hirvi.

Auton matkamittariin tuli ja meni lukema 188888 enkä minä huomannut sitä.

Art is short for Arthur

2007-07-01T02:59:00.000+03:00

Tänään, tai oikeastaan osaksi eilen eli itse asiassa jo viime kuussa mutta mitä siitä, tuli pienin väliajoin ihan eri yhteyksissä pohdituksi kolmea asiaa.

On kamalaa, kun joku tykkää itsestä enemmän kuin itse tykkää siitä toisesta.

Sekin on kamalaa, kun itse tykkää jostakusta enemmän kuin se tykkää itsestä.

Ja joskus on aivan kamalaa se, että joku tykkää itsestä yhtä paljon kuin itse tykkää siitä toisesta.

......................................................stä

2007-06-26T13:12:00.000+03:00

Kollaa kestää -yhtyeen laulaja-kitaristi ja monien yhtyeen kappaleiden säveltäjä Kai Kivi on kuollut. En tiedä, miksi se minua niin kovasti surettaa, enhän tiennyt koko miehestä mitään ennen viime talvea. Ehkä siksi, ettei hän ollut vielä edes 50-vuotias. Tai siksi, että hän oli hydrobiologian dosentti, ja ihmisiä, jotka ovat sekä punk-laulajia että dosentteja, on maailmassa aina liian vähän. Tai siksi, että 1970-luku on kuollut ja 1970-luvun punk on kuollut ja minä en ehtinyt siihen mennessä kuin syntyä, ja nyt olen keski-ikäistynyt ja keskiluokkaistunut ehtimättä olla yhtään punk. Ei ihmistä oikeasti sureta mikään mikä ei pohjimmiltaan liity häneen itseensä. Loppuun soitamme Jäähyväiset aseille -kappaleen intron vahvistimesta irrotetulla sähkökitaralla.

How to cook a makkara in 3 easy steps

2007-06-26T13:02:00.001+03:00

En yleensä ikinä suostu olemaan mitään mieltä mistään tietämättä ensin mitä siitä kuuluu olla mieltä. Tänään kysyin eräästä kirjoittamastani tekstistä mielipidettä parilta työkaverilta kertomatta, mistä on kyse. Sain murskaavat arviot, mikä yleensä masentaa mieleni vähintään loppupäiväksi. Mutta koska työkaverit nolostuivat niin silminnähden kuultuaan, että olin kirjoittanut ko. saastan itse, en loppujen lopuksi pahastunut ollenkaan, huvituin vain. Olin sitä paitsi epäillyt itsekin, että teksti oli paskaa. Hauskaksi tarkoitettua, nääs, se on aina riski.

Olen viime aikoina tehnyt monia asioita, joita en aikaisemmin olisi ikinä pystynyt ajattelemaan samassa lauseessa (minä oikeasti ajattelen lauseissa) itseni kanssa. Olen mm. pitänyt mykkäkoulua ja säilyttänyt muutamia salaisuuksia. Ja nyt siis tein asian, jonka voi melkein (no ei voi, mutta urpoasteikolla melkein voi) laskea käytännön pilaksi. Huhhuh. Kohta varmaan otan lemmikkieläimen.

Usko, Toivo ja Kalevi

2007-06-21T11:50:00.001+03:00

Olen vihdoin löytänyt elämälleni suunnan. Minusta tulee isona keski-ikäinen mies*. Keski-ikäinen mies pystyy esittämään minkä tahansa mielipiteen, näkemyksen, oletuksen, valheen tai väittämän kiistattomana totuutena, jonka kyseenalaistajat ovat vain tyhmiä tai harhaanjohdettuja. Keski-ikäinen mies esittää ilmeenkään värähtämättä minuuttia aiemmin oppimansa asian omana keksintönään. Keski-ikäisen miehen kilvestä kimpoavat kaikki vastalauseet ja kaikenlainen arvostelu suoraan arvostelijan naamalle.

Tai sitten minusta tulee isona 22-vuotias kirjallisuudenopiskelijatyttö*. Sellainen, jolle on itsestään selvää, että maailma on ihana ja kiihkeä ja liekehtivä ja täynnä seikkailuja ja aamuöitä ja kaikki se vain häntä varten. Sellainen, joka vilpittömästi kuvittelee itse keksineensä kaiken sen, mitä paatuneet kyynikot nimittelevät kliseiksi.

*Määritelmä ei viittaa ikään tai sukupuoleen.
*Määritelmä ei viittaa ikään, sukupuoleen tai opiskelualaan.

Raavi, Pese ja Kutita menivät saunaan

2007-06-17T14:23:00.000+03:00

Lotan edelliseen merkintään jättämän kommentin innostamana aloin mielessäni koota paitsi asioita, jotka ehdottomasti haluaisin vielä tehdä, myös asioita, joiden tekemisen haluaisin lopettaa. Heti ensiyrittämällä tuli mieleen neljä:

haluaisin lakata murehtimasta
haluaisin lakata nyhtämästä, raastamasta ja vääntelemästä hiuksiani pakkoliikkeenomaisesti (nykyisin turhaudun ja ärsyynnyn esimerkiksi pyöräillessäni, kun en kypärän takia voi räplätä tukkaa)
haluaisin lakata tuntemasta ylimitoitettua ylenkatseista mielihyvää siitä, että Helsingin Sanomien kulttuuritoimittaja sekoittaa verbit improvisoida ja inspiroida
haluaisin lakata kuvittelemasta, että jotakuta kiinnostaa mitä minulla on ylläni

Oli seinillä vihreää

2007-06-16T14:45:00.000+03:00

Kämmenselkään tuhriutunut leima on täsmälleen vankilassa tehdyn omatoimitatuoinnin värinen ja vähän näköinenkin. Patti Smith on Seinäjoella, minä en. En minä krapulassa ole, liikutuin ihan muuten vaan kyyneliin Jouko Mäki-Lohiluoman Läpileikkaus-levystä, jolle on levytetty uudelleen joukko miehen tunnetuimpia gospelkappaleita. Olette luultavasti kuulleet tai veisanneet niitä rippikoulussa. Minäkin olen. Virtanen kirkossa on hienoimpia tietämiäni protestilauluja ikinä missään.

Google-haku sanalla elämysportfolio ei tuonut yhtään osumaa, ja helvetin hyvä niin (kohta tuo, sellaista on elämä). Kuulin kuitenkin, että nykyään on tapana puhua sellaisesta, kun joku tekee listan asioista jotka haluaa tehdä ennen kuin kuolee tai menee naimisiin tai muuta lamaannuttavaa tapahtuu, ja sitten suorittaa listaa läpi. Tähän ei liity kuin yhdellä tavalla, jota en jaksa nyt selittää, se että teininä Englantiin sisäoppilaitokseen lähtiessäni otin mukaan kasetillisen umpimähkään radiosta nauhoitettua suomalaista pop-musiikkia ja kasettia sittemmin hartaasti kuunnellessani kiinnyin erääseen kappaleeseen kovin, ja paljon paljon myöhemmin sain tietää menneeni naimisiin kappaleen esittäneen yhtyeen basistin kanssa. Ja se taas liittyy, yhdellä toisella tavalla, Jouko Mäki-Lohiluoman kotitalon keittiöön.

Teemavärinä on persiljanpunainen, ja heittokimppu rakennetaan käsikranaateista

2007-06-15T09:23:00.000+03:00

Yleensä kuulostan ihan mielelläni itseltäni, paitsi silloin kun haluaisin kuulostaa kuuromykältä tai Tuomas Nevanlinnalta. Tänään haluaisin kuitenkin kuulostaa Birdyltä. Haluaisin osata keuhkota yhtä tenhoavasti sukupuolten välisistä kysymyksistä kirjoittaessani Nyt-liitteestä lukemastani lauseesta, jossa vihkipappi kertoo kohdanneensa sulhasia, jotka ovat lyöneet kavereidensa kanssa vetoa, kauanko pystyvät pihtaamaan tahdon-sanaa alttarilla. Sillä minun mielestäni se, että tällainen mies ylipäätään päätyy alttarille asti, on virhe maailmassa. Vedonlyönnissä sinänsä ei ole sen enempää vikaa kuin muissakaan tyhmissä ideoissa. En vain ymmärrä, miten vedonlyöntikumppanina voi olla joku muu kuin morsian.

No minkäköhän Eppu Normaali -biisin nimi tässä olisi otsikkona jos olisi, minkä?

2007-06-13T18:40:00.000+03:00

Minulla ei ole mitään sanottavaa kenellekään, mutta ei se haittaa. Uusia aurinkolasejani ei voi sanoin kuvata. En ole ikinä pitänyt ylläni mitään yhtä ylitsevuotavan trendikästä, niin trendikästä että vartin päästä se ei enää ole yhtään trendikästä. En ole myöskään ikinä omistanut mitään yhtä kallista, ellei asunnosta tähän mennessä lunastamiani neliösenttejä lasketa. Mutta enpä ole ikinä ennen omistanut aurinkolasejakaan. Ne selvästi symboloivat minulle jotain mitä eivät ole. Ja mikäpä symboloidessa. Kun panen ne päähäni, kukaan ei huomaa minua itseäni.

Älkää viitsikö, jätin sentään iPodin syntymäpäiväjuhlallisuudet raportoimatta

2007-06-03T22:58:00.000+03:00

Kun on kokonaisen viikonlopun kuunnellut autostereoista, hoilottanut itse, tuijottanut YouTubesta, ladannut iPodiin ja sitten kitunut pollajukeboksin soittaessa Suomen euroviisuedustuskappaleita, saattaa tulla mieleen kysymys. Se saattaa kuulua vaikka näin: olisivatko sanat kakka ja nakata koskaan esiintyneet yhdessäkään laulutekstissä, elleivät ne tietyissä taivutusolosuhteissa rimmaisi keskenään?

En periaatteesta suostu uskomaan, että olisi mahdollista määritellä jonkun tietyn iän mukainen oikea pukeutuminen tai että kenenkään pitäisi sellaisen määritelmän mukaan elää. Olen siitä huolimatta hiljaa mielessäni harmitellut, että taidan olla liian vanha käyttämään sellaisia trendikkäitä trikoita ja niiden päällä ihan sikalyhyttä hametta. Mutta nyt tuli sekin käsitteellinen ristiriita korjattua. Hame on kaksi kertaa niin leveä kuin pitkä ja trikoissa on ns. polkkapilkkuja. Hihii.

Eilen pyöräilin kesäyössä, tanssin skaata, olin vieraslistalla ja join pussikaljaa puistossa, en kuitenkaan tuossa järjestyksessä. Tänään tein väsyksissä sivutöitä ja ajattelin, miten mukavaa on, kun on niin monta ystävää että voi kertoa jokaisen asiansa juuri sille joka juuri siitä asiasta on... no, kiinnostuneempi kuin jostakin muusta asiasta. Ja parhaat jutut saa kertoa monta kertaa monella eri kerrontatekniikalla, jos muistaa keille kaikille on jo kertonut. Päivälliseksi oli kansojen välistä ystävyyspastaa.

Hups, meinasin kiihtyä, onneksi sain jarrutettua ajoissaaaaargh RYSKIS

2007-05-28T21:42:00.000+03:00

Ylioppilaslehdestä jäi mieleen myös lehden tämänhetkisen kiintiökonservatiivin Joonas Konstigin kolumni. Konstig, "29-vuotias kirjallisuuden opiskelija ja venäläisten painonnosto-oppaiden ystävä", kirjoittaa näin: "Naisellisena viihtyvä nainen [taas] saakoon kimppuunsa Naisasialiitto Unionin siskot, jotka kertovat tälle, missä naisen paikka on ja mitä tulee ajatella."

Mikä siinä on, että nimenomaan Naisasialiitto Unioni pitää aina kaivaa esiin, kun halutaan sivumennen ilmaista mielipide, että feministit ovat rumia ja elävät puutteessa ja komentelevat siksi muita? Joonas kiltti, tuo on tosi väsynyt presuppositio. En tunne yhtä ainoaa Naisasialiitto Unionin jäsentä, joka kokisi asiakseen kertoa yhtään kenellekään, mitä "tulee ajatella", "naisen paikasta" puhumattakaan, ja Joonas hei, minä tunnen tosi monta Naisasialiitto Unionin jäsentä. Feminismi tarkoittaa sitä että uskotaan että kaikilla pitäisi olla yhtäläiset mahdollisuudet toteuttaa itseään millä tahansa haluamallaan tavalla - siis esimerkiksi "viihtymällä naisellisena", mitä sinä Joonas nyt ikinä sillä tarkoitatkaan - sukupuolesta riippumatta. Toisia tietenkään vahingoittamatta, mutta käsi sydämellä, Joonas, vahingoittaako se ihan totta sinua kovinkin vakavasti, jos joku nainen ei viihdykään "naisellisena"? Sinä olet kolumnisi jälkikirjoituksen mukaan 29-vuotias; sinulla on tosi pitkä ja tosi ikävä elämä edessäsi, jos noin vähästä tekee kipeää.

Niin että Joonas, mitä jos keksisit seuraavaan kolumniisi jotain pikkuisen raikkaampaa? Niistä venäläisistä painonnosto-oppaista löytyisi varmasti jotain kivaa jaettavaa.

--

...ja se oli muuten viimeinen Ylioppilaslehti, joka erikseen pyytämättä jaettiin postiluukkuuni. Kohta ei ole enää pienintäkään aavistusta siitä, mistä nuoriso puhuu.

Joskus joku elämäni keskeisistä kysymyksistä tiivistyy kuni helmi alla valtameren painon

2007-05-28T21:35:00.001+03:00

Miten sitä oppisi vähän kokeilemaan rajoja, elämään vaarallisesti, olemaan edes pikkuisen uhmakas ja tottelematon? Aina siitä ei edes ole mitään seuraamuksia! Humanistisen tiedekunnan verkkosivuilla todetaan, että tiedekunnan kansliaan jätettävien gradukopioiden "tulee olla rei'ittämättömiä ja joko puristus- tai nauhakansioissa". Tulee olla. Tulee olla! Ja sitten Ylioppilaslehden jutussa, jossa ihmetellään, mihin ne kaikki kansiot oikein joutuvat, saman tiedekunnan opintoneuvoja "korostaa, että humanistisessa gradun voi tarvittaessa jättää pelkässä muovitaskussa".

Mistä sitten tietää, milloin sääntöjä voi uhmata?!?

3 kjs, 2 p yhteen, langankierto, kireälle vedä!

2007-05-25T15:07:00.001+03:00

Tänään on Urpon päivä! Ja kaikkien muidenkin urpojen! Eläköön urpous ja virkkaus! Rukoilkaa pyhää Urbanus-paavia (virassa 222-230 (Urbanus I), 1088-1099 (Urbanus II), 1185-1187 (Urbanus III), 1261-64 (Urbanus IV), 1378-89 (Urbanus VI), 1590 (Urbanus VII) tai 1623-44 (Urbanus VIII)) tai vaihtoehtoisesti ainoaa autuaaksi jäänyttä Urbanus-paavia (Urbanus V, virassa 1362-1370)! Ja urpoilkaa.

Olin ajatellut perustaa Urpo-palkinnon, joka jaettaisiin Urpon päivänä vuoden urpoimmalle virkkeelle, mutta jääköön ensi vuoteen.

Kampradin maksiimi [blogihistoriani ensimmäinen ennen itse merkintää kirjoitettu otsikko, muuten!]

2007-05-23T23:17:00.000+03:00

Ihmisen nuutuneisuus, uupuneisuus, rasvaishiuksisuus, sanottavan vähyys ja epäsosiaalisten luonteenpiirteiden pinnallaolevuus ovat suoraan verrannolliset Ikeassa vastaan tulevien vanhojen tuttujen määrään. Todennäköisyys, että vastaan tulevat vanhat tutut ovat sellaisia joita ei ole nähnyt vuosikausiin ja joiden kanssa ilman muuta pitäisi vaihtaa pari sirpakkaa virkettä ja lisäksi puhelinnumeroita, on 78,8 %.

Yhdessä vaiheessa menin oikeasti kyykkyyn mattopinon taakse.

Makkara, oikeus, totuus

2007-05-20T22:08:00.000+03:00

Tein pari päivää ns. oikeita töitä, ruumiillisia ja tällä tottumuksella suorastaan raskaahkoja. Kolmannen päivän aamuna heräsin kurkku, nenä ja silmät puolitiehen umpea kohti turvonneina. Langoke diagnosoi allergisen reag... reaktion.

Miltä se näyttäisikään cv:ssä! Tai sen puoleen sairaskertomuksessa.

Must. Mock. Joey.

2007-05-16T11:00:00.000+03:00

Nyt tulee sitaatti söpöksi pikkulahjaksi tarkoitetun amerikkalaisen kirjan takakannesta.

"With quotes from an array of well-respected individuals such as Oscar Wilde, Mark Twain and Oprah Winfrey, (--) Wisdom of Frogs is filled with insight and inspiration."

Eikä muuta tulekaan.

Tää ei voi olla näin, mä menen takaisin nukkumaan

2007-05-15T23:49:00.000+03:00

Tapasin tänään työasioissa henkilön, jota huomasin pitäväni niin sanotusti puoleensavetävänä, mikä oli täysin häneen kohdistamieni ennakko-odotusten vastaista. Sain vasta tapaamisen päätyttyä tietää, että ko. henkilöllä on valtaa.

Ja nyt mietin, onko valta tosiaan niin seksikästä että sen olemassaolosta ei edes tarvitse tietää aistiakseen sen seksikkyyden. Siis aina silloin kun en mieti sitä että hyvänen aika, minähän kohtelin sitä niin kuin ihan tavallista ihmistä, mitähän se minusta oikein ajatteli.

Persaukisten piiritarkastaja kävi

2007-05-08T21:03:00.000+03:00

Käykö teille koskaan niin, että joku verrattain mitätön asia harmittaa vielä vuosienkin päästä? Minua esimerkiksi harmittaa, että yläasteen opinto-ohjaaja ennusti minun epäonnistuvan lukio-opinnoissani, ja että en tunnistanut erästä flirttailuyritystä flirttailuyritykseksi ennen kuin vuosia myöhemmin. Mutta lisäksi minua harmittaa ihan hemmetisti se, että suomalainen NHL-jääkiekkoilija, jolle joukkuekaverit olivat antaneet lempinimen "Repo man", sanoi kerran kauan sitten iltapäivälehden haastattelussa, ettei nimi mitään tarkoita.

Paitsi että googletus pilasi tämänkin jutun. Google-haun perusteella "Repo man" on Teppo Nummisen lempinimi, mutta kyllä kai Teppo Numminen nyt tietää, mitä se tarkoittaa? Teppo Numminen on fiksu. Minä diggailin Teppo Nummista pienenä. Ehkä haastattelussa puhuikin joku muu? Ehkä kyse ei ollutkaan NHL-kiekkoilusta tai jääkiekosta ensinkään? Ehkä lempinimi olikin joku aivan toinen ja täyttä nonsensea? Ehkä lehteä lukikin joku ihan muu kuin minä.

Koira on puhunut

2007-05-08T15:54:00.000+03:00

Aina kun kuulen tai joskus jopa luen sanan "toimittajamme" tai "kirjeenvaihtajamme", pääni haluaa poikkeuksetta jatkaa lausetta sanoilla "Eino-Mies Porkkakoski". Joskus väsyneenä riittää mikä tahansa löyhästi ihmiseen viittaava -mme-päätteinen sana. Eikä siinä vielä mitään. Mutta pääni haluaa välttämättä myös lisätä määritteen "ja muita Aku Ankan parhaita" tietynlaisten sanayhdistelmien perään, enkä ymmärrä yhtään, millä perusteella nämä valikoituvat.

Ja sitten virkkausraportti. Urpo on virkannut monta kuukautta vaivalloista villatakkia, joka ohjeen kuvassa näyttää hemmetin tyylikkäältä (mallin hienolla hiuskampauksella (Osmolle terkkuja, kenties Jurillekin) ja vintage-asusteilla (lisää terkkuja Turkuun) ei varmastikaan ole asian kanssa mitään tekemistä), vain havaitakseen, että ohjeessa on käännösvirhe, jonka vuoksi varsin hyvin edennyt villatakkiprojekti on nyt mennyt ns. vituralleen. (Kokeilin myös ilmaisua "reisille", se ei toiminut. Tuossa on ainakin alkusointu kunnossa.) Kuka ottaa vastuun, häh?

Maailmassa on toinenkin virhe!

2007-04-30T09:11:00.000+03:00

Onko kyseessä jokin syndrooma tai vamma, josta kärsiviä pitäisi sietää, sääliä ja ymmärtää, kun aikuinen ihminen elokuvateatterissa istuessaan näkee valkokankaalla kissan ja sanoo (ääneen, ei kuiskaten) "kissa", näkee kissan hikoilevan ja sanoo (ääneen) "hikikarpaloita", näkee sankarin saapuvan paikalle ystävän ollessa pulassa ja sanoo (ääneen) "nyt se pelastaa sen"? Vai mikä on, kun se pää ei pysy kiinni edes puoltatoista tuntia?

Ja edessä istuja on siinä ja ähkyy. Pää alkaa veikkailla ja ennakoida, mitä takana istuva seuraavaksi sanoo, ja vaikka se äännähtäisi vain vartin välein, pitää oma pää lopusta huolen.

Loma on alkanut

2007-04-29T19:23:00.000+03:00

Dear Mr Z

It might come as a surprise to you, but here in Finland we have our very own language. It is called Finnish and it differs rather dramatically from, say, the English language. There are many reasons for this and I do not really have time to get into that now. Let me assure you, however, that the local customers tend to understand Finnish better than English. That is why we prefer to use the Finnish language in our products --

Dear Mr Z

According to the 24-page agreement you made us sign we have the right to sell your product in Finland. Finland is something that you Americans might call a "foreign country". Moreover, a so-called "foreign language" is spoken there. Yes, foreign, that's roughly the same as "not familiar". To you, that is. Let me assure you, however, that it is very much a familiar language to, say, me --

Dear Mr Z

It is a widespread belief here in Europe that all you Americans are stupid. So far I myself have been a firm believer in the exact opposite; let me assure you, however, that after reading your last e-mail I am strongly tempted to change sides --

Dear Mr Z

I greatly appreciate your perceptivity. Meanwhile, could you perhaps consider the possibility of appreciating my command of my own native language? Let me assure you --

Dear Mr Z

You are a moron. I am strongly tempted to attack you with a pointed stick --

.
.
.

Dear Mr Z

Thank you for your perceptive and helpful remarks. Let me assure you, however, that the typo you pointed out on page 1 is actually not a typo at all, but instead the Finnish equivalent of the word "and". In fact all the mistakes you pointed out are actually words written in the Finnish language.

Yours faithfully,
Urpo

Tähän sitaatti mestaripelimanni Erkki Rankaviidalta

2007-04-26T09:40:00.000+02:00

Olen urpo, en urho. Olen pelokas ja vastuuta kartteleva enkä siksi tavallisesti tee suuria sankaritekoja. Mutta on minullakin hetkeni.

Kun myöntelee ja hymistelee kiltisti ja kohteliaasti tärkeän sidosryhmän typerälle ja omahyväiselle edustajalle, joka on VÄÄRÄSSÄ, tuntee olevansa viisas, vahva ja voittamaton.

Eikö tunnekin.

Voihan pehmeitä tietysti puhuakin

2007-04-20T08:32:00.000+02:00

Idols-Arin pehmeä puoli - "Mummo pesee vieläkin pyykkini"

näkyy lukevan Seuran kannessa. Mitä "pehmeää" on siinä, että pesettää pyykkinsä naispuolisella vanhuksella? En katso sisäsivulta.

Ei koskaan Hyvinkäällä

2007-04-17T00:05:00.000+02:00

Löysin päivällä töitä kartellessani gallup-kyselyn, jossa veikkailtiin Voldemortin viimeisiä sanoja. Huomioni kiinnitti ilmeisesti toisistaan riippumattomien lauseen "I would have gotten away with it, if it weren't for those meddling kids" kannattajien suuri määrä. Google kertoi, että Scooby Doo -animaatioseikkailut päättyivät tuohon repliikkiin aina tai usein tai jotain. Aina oppii uutta. Vähän niin kuin silloinkin oppi uutta, kun englanninkielinen kaveri pöyristyi aivan mutkalle, kun minä en tiennyt mihin viittaa "The Yellow Brick Road". Olisikohan vastaavan suomalaisgallupin kärjessä vaikkapa "hyvää yötä piltit"?

Liian pienissä ruutuhousuissa

2007-04-16T13:31:00.000+02:00

Työhuoneeni oven ulkopuolelle on leiriytynyt kuvausryhmä. Kun sanon leiriytynyt, en tarkoita sillai leikillisesti liioitellen että parkkeerannut sinne kameralaukun ja lampun, vaan niillä on siellä kalustoa kattoon asti, ihmisiä (shortsiasuisia) joka neliömetrille ja catering. Omat karjalanpiirakat, saatana! Enkä minä pääse kopiokoneelle, sillä kuvaukset (herra tietää mitkä, miksi ja kuinka kauan vielä) ovat käynnissä oveni ja kopiokoneen välisessä, kieltämättä ihan pittoreskissa mutta parhaiten kuitenkin läpikulkuun soveltuvassa tilassa. Mutta ei siinä vielä kaikki. Joka kerta kun avaan oven astuakseni käytävään (ja minä sentään olen toimihenkilö, jolta vastuullinen viranhoito nyt vain kerta kaikkiaan edellyttää joskus käytävään astumista), shortsiasuiset tuijottavat. Kääntävät katseensa ja tuijottavat.

Joskus Bergroth

2007-04-11T14:34:00.000+02:00

Hampaita vihlovan punavuoritrendikäs ja silmäluomia pistelevän nuori kollega kuvaili uusia kenkiäni sanalla "liikuttavat" ja lisäsi pienen tauon jälkeen "mutta uskottavat". Onkohan se kiltti, vai pelottaakohan sitä.

Pääsiäispäästö (terveydelle vaarallista hengitettynä)

2007-04-09T15:51:00.000+02:00

On helvetin hyvä, etten omista tuliasetta. En nimittäin tyytyisi poistamaan varmistinta, kun kuulen sanan ruma. Ehkä ampuisin ensin varoituslaukauksen, ehkä en.

Suomenkin televisiossa alkaa kohta sarja nimeltä Ruma Betty, jota tämä näpsäkkä mainoskampanja ilmeisesti markkinoi. Maailmalla sarja on ilmeisesti ollut kova juttu, ja tämäkin itsetuntokampanja tuntuu jotenkin liittyvän siihen. "Ole vilpitön, ole fiksu, ole rehellinen, ole ystävällinen, ole oma itsesi" - siis ole ruma! En ymmärrä yhtään, mitä uutta tässä on. Kauneuteenhan vilpillisyys, kopeus, teeskentely ja toisaalta tyhmyys ovat tähänkin asti liittyneet, joten totta kai rumat ihmiset ovat fiksuja, rehellisiä ja ystävällisiä. Eihän heistä muuten saataisi edes hyväntuulen komediahahmoja.

Sarjan päähenkilöllä näyttää räikeän vaatemaun lisäksi olevan silmälasit, hammasraudat, normaali painoindeksi, paksut kulmakarvat ja hoitamaton tukka. Hänestä voi suoraan lukea, millainen nainen amerikkalaisessa televisiossa ja siksi meidän kaikkien tajunnassa ei ole ruma eli on kaunis. Kaunis nainen on hiottu, kiillotettu, nypitty, hangattu ja puserrettu mahdollisimman kauas ns. luonnontilasta ja sitten on huolellisesti poistettu tämän prosessin kaikki jäljet, jotta syntyisi kuva siitä, että luonnontila itse asiassa onkin juuri tämä. Hammasraudat nimenomaan tähtäävät konventionaaliseen kauneuteen, normaaliuteen, poikkeavuuden poistamiseen, mutta tuottavat vain rumuutta, koska vihjaavat, ettei kauneus ole myötäsyntyistä. Silmälasitkin viittaavat fyysiseen vajavaisuuteen, joskin jostain merkillisestä syystä myös aivotoimintaan ja sen rumentaviin vaikutuksiin. Lyijykynää aavistuksenkin paksummat pohkeet paljastavat, ettei ruumista ole rääkätty läheskään tarpeeksi kurinalaisesti. Bettyn todellinen ja kaikista hirvein synti, ja suurin ns. kauneudesta erottava tekijä, ovat kuitenkin ruokkoamattomat karvat. Hänen hiuksissaan on selvästi kaksihaaraisia, ne on ehkä leikattu kotona keittiösaksilla, ja rehottavat kulmakarvat vihjaavat, ettei karvoja ehkä ole ajeltu myöskään vaatteiden alta. Hirviö! Friikki! Mutantti! Monsteri! Sillä on varmaan hilsettäkin! En ihmettelisi, vaikka se kävisi vessassa! Ruminta kaikesta on siis se, ettei näe vaivaa ollakseen mahdollisimman erinäköinen kuin muuten olisi.

Jos maailma olisi vähän parempi, kaikki ihmiset olisivat aikaa sitten tajunneet, että sen lisäksi, että juuri kukaan oikea ihminen ei ole televisiokaunis, ei juuri kukaan myöskään ole niin ruma, että sillä olisi mitään merkitystä. Se, että on ihan tavallisen näköinen, ei ole rumuutta, ei este yhtään minkään tekemiselle eikä murehtimis- tai itsesääliperuste. Ruma-sana pitäisi poistaa käytöstä tai ainakin vaihtaa sen merkitystä. Hoidan asian heti, kun saan sodat ja nälänhädän lakkautettua. Ja nämä saakelin viiksikarvat nypittyä.

Aivan samoin, kuin häviävän pieni osa ihmisistä on luonnostaan huomiota herättävän miellyttävän näköisiä, on olemassa ihmisiä joiden ulkonäkö oikeasti hätkäyttää negatiivisesti, tavallisesti vamman tai sairauden takia. Sen täytyy tässä maailmassa olla kaamea kohtalo.

Mä tulen Ukko-Piiasta

2007-04-02T18:06:00.000+02:00

En ilmeisesti elä elämäni ruuhkavuosia, koska minulla ei ole lapsia eikä vanhemmillenikaan tarvitse vaihtaa vaippoja. Joskus pelottaa, millaisia niistä ruuhkavuosista oikein tulee. Etenkin silloin, kun kulkee töiden jälkeen kadulla painava ruokakaupan muovikassi toisessa ja vielä painavampi kirjaston kirjakassi toisessa kädessä, tuntee olkapäällä tasapainoteltavassa käsilaukussa olevan kännykän soivan ja taiteiltuaan sen esiin ja kuulokkeen pois korvalta mitään edellä mainituista pudottamatta saa kuulla työtehtävästä, joka vaatii paitsi välittömiä myös ulkomaailmaan suuntautuvia ja erityisen työroolin näkyvää omaksumista vaativia toimenpiteitä nyt heti, siis jo ennen kuin pääsee kotiin tekemään sivutöitä.

Ruuh ruuh, sanoo pää.

Vauhtiin päästyään Urpo leikkaa myös pari keltaista neliötä

2007-03-31T16:04:00.000+02:00

Äskeisen vuodatuksen logiikalla suhtaudun äärimmäisen epäluuloisesti myös lankoihin, joihin on valmiiksi värjätty raidat. Viime aikoina kauppoihin on ilmaantunut iso valikoima lankoja, joita neulomalla tai indeed virkkaamalla työhön syntyy raitoja ihan itsestään. Joihinkin syntyy muitakin kuvioita, jotka voivat jopa vaikuttaa jotenkin satunnaisilta, joskin asettuvat nopeasti kurinalaiseen järjestykseen. Urpo laatii parhaillaan aikuismaista sisäkaulaliinaa tällaisesta langasta. Työ on helppoa kuin purkan syönti ja lopputulos näyttää tosi hienolta. Lähes täysin ilman minun myötävaikutustani! Kriisin paikka, jumalauta!

Urpo leikkaa vihreitä kolmioita

2007-03-31T15:41:00.000+02:00

Urpo tykkää askarrella. Askartelemista on vaikea määritellä, mutta sen tuntomerkkejä ovat ainakin session jälkeen vallitseva käsittämätön sotku (paperisilppua kuuluu löytyä lattianraoista ja maton alta vielä seuraavassa kevätsiivouksessa) sekä liiman tahrima lopputuote, jonka käyttö- tai näyttöarvo ei ole missään suhteessa käytettyyn aikaan ja vaivaan. Sillä ei kuitenkaan ole väliä, koska näissä hommissa prosessi on monin verroin tärkeämpi kuin päämäärä. Askartelu rentouttaa, virkistää, ilahduttaa ja tempaisee kauas arjesta. Lopputulos saattaa sopia parhaassa tapauksessa perinnetietoiseksi äitienpäivälahjaksi, mutta yhtä todennäköisesti vesilinnun karkottamiseen (onneksi se usein on biohajoava).

Tämän vuoksi suhtaudun hyvin epäluuloisesti tarvikkeisiin, joita myydään ns. askartelukaupoissa. Niiden tavoitteena tuntuu olevan helpottaa ja siistiyttää askarteluprosessia, ja samalla poistaa siitä kaikki kiinnostavat sivupolut. Jos haluaa askarrella kissakortin, voi ostaa askartelukaupasta valmiin kortin, kissan muotoon valmiiksi leikatun pahvipalan ja kaksi muovista kiilusilmää, joissa on tarrapinta valmiina. Kotona nämä yhdistetään siististi kolmessa minuutissa, ja itseaskarreltu kissakortti on valmis lähetettäväksi. Minä en tajua, miksi kukaan haluaisi tehdä niin, kun yhtä hyvin voi levitellä pöydät ja lattiat täyteen paperisilppua, pahvinpaloja, lehtileikkeitä, lankoja, nappeja, nauhoja ja sekalaisia aiemmista askarteluista yli jääneitä erehdyttävästi roskaa muistuttavia asioita, tuhertaa niiden parissa tuntikausia tähtäimenään kissakortti ja saada vahingossa aikaan kurpitsarintaneulan.

Enkä suinkaan väitä, että askartelukaupan light-askartelu olisi jotenkin vähemmän hienoa tai luovaa tai blogissa mellakoimisen arvoista kuin itse harrastamani räjähdysmäinen räveltäminen; en vain mitenkään ymmärrä, miten se voisi olla yhtä hauskaa. Ja jos askartelu ei ole hauskaa, niin yhtä hyvin voi mennä kuorimaan perunoita.

Räiskäleit ja hilloo

2007-03-24T14:41:00.000+02:00

Koska minulle v*ttuiltiin eilen tavalla joka liittyi sanomalehtien viihdeosastoihin, minä v*ttuilen tänään Hesarille, vaikkei Hesari siitä välitäkään, mistä minä puolestani voisin ottaa oppia. Lehden (painetun) Nimiä tänään -osio on jo pitkään herättänyt vellovaa myötähäpeää lähinnä pikku kolumnintapaisillaan, joiden ideana on ilmeisesti se, ettei mitään ideaa saa olla samassa huoneistossakaan, kun tekstiä kirjoitetaan. Nyt osioon on lisätty palsta nimeltä JULKKISMITTARI, jossa lasketaan monessako valikoidun naisten- ja juorulehden otsikossa tietyt henkilöt ovat esiintyneet. Tänään mukana oli neljä Idols-finalistia ja joku akka, josta en ollut kuullut. Ja kuvat oli niinku suhteutettu siihen että montako otsikkoa niistä niinku oli tehty. Myötähäpeä velloi suoraan yli laidan ja kerääntyi lätäköksi varpaiden alle. Yäk.

Toisaalla samassa lehdessä tosin kerrottiin, että lempparitoimittajani Annamari Sipilä lähtee kirjeenvaihtajaksi Brysseliin. Ehkä jätän Nimiä tänään -sivun lopullisesti sikseen ja aloitan EU-uutisten lukemisen, ja tulen vihdoinkin viisaaksi ja yhteiskunnallisesti tiedostavaksi ja hienoksi ihmiseksi.

Viikonlopuksi trimmataan viikset

2007-03-23T22:40:00.000+02:00

Päivittelin tänään kampaajalleni, samalla kun luin vanhasta Seiskasta kuinka transut kähmivät Hevi-Aria, että taitaa olla turha lähteä irlantilaisen kaverini ja hänen saksalaisen morsiamensa tulevakesäisiin häihin. Mennä nyt ulkomaille asti yhdeksi illaksi saadakseen juoda viinaa ihmisten kanssa, joista yhtäkään ei tunne ja joiden puheesta ei saa mitään selvää, eihän siinä ole mitään järkeä. Johon kampaajani: "Ei niin, ihan saman tuloksen saa, kun menee Raumanmeren juhannusfestareille."

Vaalikaa valeitanne vaaleilta

2007-03-20T23:22:00.000+02:00

Urpo virkk... askarteli sunnuntai-iltana vanhoista housuista kantaaottavan vaalikassin. Eikö muka ole sairaan hieno. En osaa kääntää kuvaa pystyyn, mutta enpä oikeastaan välitäkään.

Kansallisessa kriisissä Urpo ei arkaile tarkastella asiain positiivista puolta

2007-03-19T14:40:00.000+02:00

Juhantalo putosi.

Rääkkylässä tavataan

2007-03-17T00:01:00.000+02:00

Jaahas, vai että urpon virkkauksetko ei kelpaa. Saatana. Menkää tonne sitten jos kerran olette niin kultturelleja.

Käytetyn purkan salaisuus

2007-03-16T13:34:00.000+02:00

Minulla on tapana piirrellä lähimmällä kynällä lähimpään paperiin kun istun tylsässä kokouksessa tai joku paasaa puhelimessa antamatta suunvuoroa. Tavallisesti piirrän sinne tänne risteäviä viivoja ja värittelen niiden välejä, toinen bravuurini ovat psykedeeliset kukkaset joihin väkerrän yhä uusia kerroksia kunnes ne muuttuvat musteensinisiksi möykyiksi. Ei kovin kaunista katseltavaa. Mutta! Eilen roikuin luurissa edessäni nippu niitä kaikkein pienimpiä keltaisia tarralappuja. Puhelun päätyttyä kirjoitusalustaan oli liimattu sinne tänne keltaisia lappuja, joissa oli iloisia eläimiä, puita, mökkejä ja kulmaan piirrettyjä neljäsosa-aurinkoja, ja kaikilla oli kivat koristeelliset kehykset. Stasi tutkii parhaillaan, menikö luurista korvaani demoni, vai onko kevät kenties tullut.

Tyyrpuurin halssi

2007-03-15T10:00:00.000+02:00

Sisäinen hakukoneeni hakee ja hakee sanontaa, jossa mainitaan öljy ja vesi, mutta osuu uudelleen ja uudelleen vähän siihen viereen: mieleen tulevat vain "valaa öljyä laineille" (mitä se ikinä tarkoittaakaan) ja "sopii Mikille kuin hajuvesi lihapullille" (Aku Ankan Toimituksen oma nurkka -palsta, 1980-luku). Miksi? Siksi että juuri kun olin alkanut ymmärtää miksi jotkut aikuiset käyttävät kaulahuivia sisällä vaikkei niillä ole edes kurkku kipeänä, tyylikkäälle aikuiselle sisäkaulahuivilleni kaatui vihreää (yrtitettyä) öljyä, eikä se irtoa vedellä. Kyllä vanha kansa tietää. Enää pitäisi tietää, mitä se tietää.

Jos olisin, olisin

2007-03-14T01:20:00.000+02:00

Joo joo, Scarlett Johansson on tosi nätti ja vaaleakin vielä, ja Lost in Translationissahan se oli kerrassaan mahtava. Mutta Ghost Worldin päähenkilö on kyllä Enid, vaikka se onkin tumma ja vaikka sitä esittääkin Thora Birch. Niin että mitä hittua Scarlett Johanssonin esittämä Rebecca tekee postimyynnistä saapuneen Ghost World -dvd:ni kannen etualalla kuusi kertaa Enidiä isompana? Kysyn vaan, en vastaa.

There's at least one way of life

2007-03-14T01:14:00.000+02:00

Jos olen vanhentunut, niin on Levellers-yhtyekin. Mutta jos Levellers ei ole vanhentunut, en ole minäkään.

Jos olisin ilkeä, vetäisin jotain johtopäätöksiä siitä, että vaikka olen lopettanut yhtyeen levyjen ostamisen vuonna 1996, oli koko keikan biiseistä minulle vieraita ainoastaan kaksi. En kuitenkaan ole ilkeä, ja sitä paitsi sehän oli pelkästään hauskaa.

Siitä on tosi kauan, kun viimeksi tulin keikalta korvapuolena. Niin kauan etten mitenkään uskalla olla ihan varma, että tämä kuuro menee ohi, mutta toivotaan kuitenkin.

Huonoa läppää

2007-03-13T12:12:00.000+02:00

On toki väärin ja ikävää ja yhteiskuntajärjestystä horjuttavaa, ja lisäksi taatusti yhden ihmisen perusturvallisuutta loukkaavaa, kun beigepipoinen mies ryöstää rahakassin pankkia kohti kulkeneen kaupanmyyjän kädestä. Mutta onko se tosiaan rahankuljetusryöstö? Poliisi kertoi Uutislehti 100:ssa, ettei Helsingin seudulla ole ennen tätä tehty rahankuljetusryöstöä aikoihin. Eikös täällä pöllitä rahaa sisältäviä kasseja harva se päivä? Tai sitten mummot takertuvat käsilaukkuihinsa ihan turhaan.