Englantilaisen sisäoppilaitoksen ruokalan seinällä oli pikkuinen, tuskin aanelosta suurempi liitutaulu. Siihen kirjoitettiin onnitteluja syntymäpäiväsankareille ja erinäisiä oppilaiden keskinäisiä tiedotuksia. Pitkin syksyä mietin hermostuneena, ilmestyisikö minun nimeni tauluun, kun 16-vuotispäiväni koittaisi. Jos ilmestyisi, se tarkoittaisi että olin voittanut tuskallisen ja monia nöyryytyksiä aiheuttaneen taistelun jos ei nyt piireihin niin niiden liepeille pääsemisestä.
Ja niin siinä kävi, että syntymäpäiväni (se oli lauantai) aamuna suositut tytöt soivat minulle päähäntaputuksenhajuisen hymyn ja tungeksivat aamupalan jälkeen liitutaululle. Happy Birthday. Kun lounasaikaan palasimme ruokalaan, teksti oli kadonnut. Muuan David oli kirjoittanut tauluun mainoksen kouludiskosta, be there or be ja sitten piirretty neliö, niin kuin Uma Thurman piirtää ilmaan Pulp Fictionissa. Olin puoliksi helpottunut ja ainakin kolmeksi neljäsosaksi pettynyt. Sain kämppikseltäni syntymäpäivälahjaksi 99 pencen lahjakortin Virgin Recordsille. Ostin sillä vinyylisinglen, jolla on Monty Python -hitti Always look on the bright side of life.
Muistan sen päivän tarkemmin kuin yhtäkään esimerkiksi kuluvan vuoden päivistä. Ja huomisesta alkaen siitä päivästä on jumalauta kulunut enemmän aikaa kuin silloin oli kulunut syntymästäni.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
2 kommenttia:
Mutta niinhän elämässä käy, että vanhana sitä muistaa parhaiten lapsuuden hetket, tuntee omat sisaruksensa, mutta ei välttämättä lapsiaan. Eli don´t worry. Tee nyt vaan sen kummitytön keskeneräinen joululahja valmiiksi.
Hyvää syntymäpäivää kaikesta huolimatta!
Word up: "Onneksi emme munanneet niin pahasti tätä pelastusoperaatiota kuin silloin -40 Dnkuirxissa.. vai mikä se oli, Dunquirx..?"
Lähetä kommentti